Arvioijakoulutus

Arvioijaksi?

Taitoluistelumaailmaa ei tarvitse jättää, vaikka ripustaa kilpaluistimet naulaan. Taitoluistelutuomariksi tai tekniseksi toimihenkilöksi opiskeleminen on portaittain etenevä, innostava ja haastava opinpolku.

Tuomariuralle haluava aloittaa opinnot Seuratuomarikurssilla, joita järjestetään lajeittain noin joka toinen kausi. Kurssin ja siihen liittyvän harjoittelun jälkeen voi jo toimia tuomarina tähtiarviointikilpailuissa.

Spesialistit ovat pääsääntöisesti kyseisen lajin valmentajia tai muuten lajin kanssa viikoittain tekemisissä olevia henkilöitä. Kontrollerit ovat tuomarikoulutuksen ja lisäksi kontrollerikoulutuksen (vastaava kuin spesialistien koulutus) saaneita henkilöitä. Spesialistin ja kontrollerin tehtävistä kiinnostuneille on tarjolla uusien teknisten koulutuspäivä ja harjoittelut näihin tehtäviin.

Peruskoulutuksen jälkeen ei koskaan jää yksin, vaan Taitoluisteluliitto järjestää säännöllisesti jatko- ja täydennyskoulutusta tuomari/teknisten tapaamisina sekä ohjaa aktiivisesti koulutuspolulla eteenpäin.

Kiinnostuitko?

Jos kiinnostuit, älä jää turhaan aprikoimaan. Ihan ensiksi kannattaa olla yhteydessä kotiseurasi edustajiin, seurasi auttaa sinua mielellään koulutuksen alkuun. Voit myös kysellä asioita ja kokemuksia jo tuomareina tai teknisinä henkilöinä toimivilta.

Tulevat koulutukset löydät tapahtumakalenterista!

Lue lisää arvioijakoulutuksista alla olevista linkeistä

Yksinluistelun koulutukset

Seuratuomarikoulutus

Lajituomarikoulutus

Teknisten kontrollereiden ja spesialistien (TC ja TS) -koulutus

Muodostelmaluistelun koulutukset

Seuratuomarikoulutus

Lajituomarikoulutus

Teknisten kontrollereiden ja spesialistien (TC ja TS) -koulutus

Jäätanssin koulutukset

Jäätanssituomareiden ja teknisten koulutus