Uutiset
Sonera käynnistää urheilijoille tarkoitetun haun uuden Next Generation -tiimin kokoamiseksi vuosille 2009-2011. Vuonna 2003 alkunsa saanut Next Generation on yhteisöllinen, uuden sukupolven sponsorointikonsepti, joka perustuu kokeneiden huippu-urheilijoiden, nuorten lahjakkuuksien ja urheilun asiantuntijaverkoston yhteistyöhön.
”Aloitamme rekrytoinnin löytääksemme Next Generation -ryhmään lahjakkaita ja motivoituneita yksilölajien urheilijoita. Kuuden vuoden kokemus tästä yhteisöstä on opettanut paljon sekä urheilijoille että meille, ja halusimme ehdottomasti jatkaa toimivaksi osoittautunutta hanketta. Haemme kolmevuotiselle sopimuskaudelle kapteeneita ja kummiurheilijoita, jotka sitoutuvat ainutlaatuiseen yhteisöön ja sen kehittämiseen”, kertoo johtaja Sanna Wester Soneralta.
Next Generation on verkosto, jossa kokemus ja asiantuntemus jaetaan tiimin jäsenten ja heidän lähipiirinsä kesken. Kansainvälisellä huipulla jo olevat kapteenit johtavat omaa kummiurheilijoiden ryhmäänsä. Nuoret lahjakkuudet puolestaan saavat käyttöönsä asiantuntijaverkoston, jonka turvin kasvu kohti kansainvälistä kärkeä on helpompaa.
”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miten junioriurheilijoista on kuuden vuoden aikana kasvanut menestyjiä kansainväliselle huipulle. Paitsi menestys, projektin tavoite on myös ollut tuoda hengitystilaa ja hyvinvointia urheilijoiden päivittäiseen, rankkaan puristukseen. Meille yhteisöllisyys ja henkinen tuki ovat olleet vähintään yhtä tärkeitä elementtejä kuin valmennuksellinen tukeminen. Next Generation antaa myös mahdollisuuden tutustua muiden lajien tekemiseen – lajien välistä yhteistyötä on Suomessa aivan liian vähän”, kommentoi projektin urheilutoiminnasta vastaava Mika Lehtimäki.
Kapteeneiksi valittaville NG-yhteistyö tarkoittaa pääkumppanuustason sopimusta, ja kummiurheilijoille merkittävää taloudellista panostusta valmentautumiseen.
”Kehitämme tiimin toimintaa jatkuvassa yhteistyössä suomalaisen urheiluelämän asiantuntijoiden kanssa. Rekrytointivaiheessa apunamme ja tuntosarvinamme ovat lajiliitot ja valmentajat, joiden asiantuntemus eri lajien lahjakkuuksien löytämisessä on tärkeää”, jatkaa Wester.
Next Generationin taustoihin ja nykyiseen tiimin voi tutustua sivuilla http://www.nextgene.fi/. Kuulumisista voi lukea mm. Sari Multalan tai Johanna Mannisen mietteitä vaiherikkaan kesän tapahtumista. Sivuilla on myös hakemuslomake tulevaan tiimiin. Hakuaika päättyy 10.10.2008, ja kolmivuotinen sopimuskausi alkaa 1.1.2009.
Lehdistötiedote