Uutiset
Suomen Olympiakomitea valitsi keväällä 2007 Taitoluisteluliiton mukaan valmennusjärjestelmän kehityshankkeeseen yhdessä neljän muun pilottilajiliiton kanssa. Ohjelman tavoitteena oli ja on, että prosessissa saamansa tuen avulla lajiliitto kykenee itsenäisesti ylläpitämään ja kehittämään lajin kansainvälisen kilpailun edellyttämää huippu-urheilun valmennusjärjestelmää.
Pilotissa mukana olleille lajiliitoille järjestettiin 16.9. seminaari, jossa lajien edustajat esittelivät valitsemansa kehityshankkeet, pohtivat toteuttamistapoja, listasivat haasteet ja pohtivat prosessin antia oman lajinsa näkökulmasta.
Prosessi kokonaisuudessaan toteutettiin Olympiakomitean johdolla yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen KIHU:n ja neljän valmennuskeskuksen kanssa. Olympiakomiteasta projektissa oli mukana projektin ohjaaja Jorma Vertainen, valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola ja kehityspäällikkö Asko Härkönen. Vastuuhenkilönä Taitoluisteluliiton puolelta toimi valmennuspäällikkö Laura Tast (5/2008 asti Janna Hautamäki). Prosessissa oli mukana 22 taitoluistelun asiantuntijaa kuten valmentajia, tuomareita ja liiton toimihenkilöitä.
Projektin tuloksena Taitoluisteluliitto valitsi itselleen 9 kehityshanketta.
Kärkihankkeet:
1. Huippuluistelun valmennuslinja
2. Ammattivalmennuksen vahvistaminen
3. Liittotyön ammatillisuus
Muut strategiset kehityshankkeet:
4. Lajianalyysien kehitystyö
5. Huipputaitoluistelun kehitysohjelma
6. Muodostelmaluistelun kehitysohjelma
7. Miesluistelun kehitystyö
8. Olosuhdeohjelma
9. Jäätanssin kehitysohjelma
Huipputaitoluistelun kehitysohjelmasta 2010-luvulle lisätietoja täältä