Uutiset
Valtiolta kehittämistukea urheiluseuroille 769 000 euroa
Valtio on tukenut merkittävällä tavalla urheiluseuratoiminnan kehittämistyötä viimeisen kahden vuoden aikana. Päätoimisten työntekijöiden palkkaustuen lisäksi seuroille on jaettu toiminnallista kehittämistukea lasten ja nuorten urheiluun sekä aikuisliikuntaan. Tänä vuonna toiminnallista kehittämistukea myönnettiin 443 seurahankkeelle yhteensä 769 000 euroa.
Tänä vuonna lasten ja nuorten toiminnallisia tukia haki yhteensä 1 080 hanketta ja tukea myönnettiin 345 hankkeelle yhteensä 617 000 euroa. Eniten hakemuksia tuli lasten harrastusryhmien lisäämiseen ja ohjaajien sekä valmentajien osaamisen kehittämiseen.
Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan tukea haki 357 hanketta ja tukea myönnettiin 98 hankkeelle yhteensä 152 000 eurolla.
Toiminnalliset tuet lasten ja nuorten sekä aikuisliikunnan kehittämiseen myönnettiin 1 000-6 000 euron suuruisina rahallisina tukina.
Nuorten harrastetoiminnan kehittäminen (13-16)
Helsingin Taitoluisteluklubi ry
Hämeenlinnan Taitoluistelijat ry
Nurmijärven Taitoluistelijat ry
Seuran kehittäminen Sinettiseuraksi
Joensuun Kataja / taitoluistelujaosto
Porvoon Taitoluistelijat ry
6-12v harrastusryhmien lisääminen
Jämsän Taitoluistelijat ry
Kouvolan Taitoluistelu ry
Kuopion Luisteluseura ry / muodostelmajaosto
Kuopion Taitoluistelijat ry
Lappeenrannan Taitoluistelijat ry
Turun Riennon Taitoluistelu ry
Ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittäminen
Salon Palloilijat ry
Savonlinnan Taitoluistelijat ry
Seinäjoen Taitoluistelijat ry
Varkauden Tarmo ry
Espoon Jäätaiturit ry
Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan hankkeelle
Hämeenlinnan Taitoluistelijat ry
Rauman Urheilijat ry
Tappara ry / taitoluistelujaosto
Kaikki tukea saaneet urheiluiseurat: http://www.seuratuki.fi/materiaalisalkku/
Urheiluseuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat Suomen Liikunta ja Urheilu, Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n, muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ja SLU-alueiden kanssa.
Tukirahat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Tuki on kokonaan Veikkauksen tuottoa.