Uutiset
Your Move Suurtapahtuma on ensimmäistä kertaa järjestettävä nuorten liikunta- ja urheilutapahtuma, jonka kohderyhmänä ovat 13–19-vuotiaat nuoret. Ainutlaatuisen nuorten tapahtuman järjestämisestä vastaavat Nuori Suomi ja Suomen Liikunta ja Urheilu yhteistyössä lähes kaikkien urheilun lajiliittojen kanssa. Myös Suomen Taitoluisteluliitto on tapahtumassa mukana isoin panostuksin.
– Suurtapahtuman kohderyhmäksi valittiin nuoret, koska he liikkuvat suosituksiin nähden aivan liian vähän. Myös urheilua harrastavat nuoret jättävät liian usein urheilun näinä vuosina. Tarkoituksena on tuoda nuorten tietoisuuteen erilaisia liikunta- ja urheiluharrastuksia ja korostaa sitä, ettei ole väliä miten liikkuu, kunhan liikkuu, Your Move -kampanjan johtaja Ossi Heinänen valottaa syitä varsin haastavan kohderyhmän valintaan.
Toimintaa tarjolla kaikille, myös taitoluistelu esillä
Olympiastadionin ympäristössä järjestettävä kuusipäiväinen tapahtuma on sisällöltään monipuolinen ja ennennäkemätön. Tapahtumassa voi kokeilla valtavan määrän lajeja omatoimisesti tai ohjatusti.
Tarjolla on myös muun muassa eri lajien näytöksiä, kilpailuja, huippu-urheilijoiden ja muiden nuorten idolien kohtaamisia sekä musiikki-, tanssi- ja liikuntaesityksiä.
Toukokuun viimeinen viikonloppu on suunnattu urheiluseuroissa mukana oleville nuorille ja maanantaista keskiviikkoon tapahtuman tarjonnasta pääsevät nauttimaan koululaiset ja opiskelijat. Sunnuntaista keskiviikkoon myös muilla tapahtumasta kiinnostuneilla on mahdollisuus tulla aistimaan Your Move -ilmapiiriä. Kaikkiaan tapahtumaan odotetaan kävijöitä yli 50 000.
Taitoluisteluliitto tuo Suurtapahtumaan yksinluistelun nuorten maajoukkueen ja muodostelmaluistelijoita, joille liitto järjestää yksilötaitoleirin. Yhteensä mukana on noin 60-80 luistelijaa, jotka ovat iältään noin 13-19-vuotiaita.
Nuoret pääosassa
Sen lisäksi, että tapahtuman kohderyhmä ovat nuoret, myös sen suunnittelussa ja toteutuksessa näkyy nuorten kädenjälki. Urheilun lajiliitot ovat palkanneet omien lajiensa tapahtumasuunnitteluun ja toteutukseen 30 nuorta sekä perustaneet nuorten Your Move -ryhmiä. Nuoren Suomen Your Move -tiimissä työskentelee päätoimisesti toistakymmentä nuorta. Taitoluisteluliitossa hankketta vetää Milla Kallijärvi. Millan suunnitteluapuna on viisi nuorta taitoluistelijaa. Kaksi heistä on 17-vuotiaat Alexandra Honkaniemi ja Nelli Pihlasviita, jotka esiintyivät mm. Your Move -hankkeen lehdistötilaisuudessa pidetyssä muotinäytöksessä.
Koulujen ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa 10.11.2010, urheiluseurojen tammikuussa 2011. Muun muassa yksityiskohtaisen lajitarjonnan ja paljon muuta lisätietoa löydät tapahtuman nettisivuilta: www.yourmove.fi/suurtapahtuma