Uutiset

Valtter Virtaselle ei paikkaa MM-finaaliin

Valtter Virtanen ei pystynyt parhaimpaansa Milanon MM-kisojen lyhytohjelmassa ja jäi vapaaohjelmasta, jonne oli paikka 24 luistelijalla. Virtasen sijoitus 37 luistelijan joukossa oli 35:s. Kilpailuun oli hyväksytty mukaan vain ISU:n tekniset pisterajat ylittäneet luistelijat.

Suomalainen lähti rohkeasti tavoittelemaan neloishyppy-yhdistelmää, joskin hyppy päätyi jään pintaan. Paikkauksena hypätyn kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmän alastulo jäi sekin uupumaan parhaasta mahdollisesta.

-Oli pakko nostaa rimaa hiukan korkeammalle, sillä onnistuessani mahdollisuus jatkopaikkaan olisi ollut.

-Tunsin selkäytimessäni paineen tehdä täydellisen ohjelman. Oma valmiustasoni neloisyhdistelmän kanssa ei ollut vielä tänä vuonna tarvittavalla tasolla. Ensi vuonna sitten, Virtanen lupasi.

Virtasen pisteet 55,49 jäivät kauden parhaasta, 68,31, jotka suomalainen luisteli Challenge Cupissa Haagissa kuukausi sitten.

Ensi kaudelle Oberstdorfissa asuva Virtanen lupailee uusia kuvioita niin urheilu- kuin työrintamallekin.

-Toivon, että tämä oli viimeinen kilpailuni esim. ilman kolmoisakselia. Lähden etsimään uutta tietä, Virtanen sanoi.

Kilpailun kärjessä on Yhdysvaltojen Nathan Chen.

Tulokset: http://www.isuresults.com/results/season1718/wc2018/index.htm

 

 


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024