Uutiset
Suomen jäätanssipari Cecilia Törn-Jussiville Partanen luisteli MM-jäällä Italiassa yhden kauden parhaista lyhyttansseistaan, mutta pisteet 57,96 eivät riittäneet viemään paria vapaaohjelmaan.
Cecilia Törn, 24, ja Jussiville Partanen, 26, olivat yhtä hymyä perjantaina MM-Milanossa luistelemansa lyhyttanssin jälkeen.
– Saimme vedettyä koko suorituksen hyvällä energialla läpi. Yrittämisestä ei ollut puutetta, täysillä mentiin, Jussiville Partanen sanoi.
– Sekä teknisesti että esittämisessä ehdottomasti kauden paras suorituksemme, Cecilia Törn arvioi.
Pisteissä tuli kuitenkin ikävä yllätys. Tuomaristo näki pakollisessa kuviotanssissa virheitä, joita pari ei itse luistellessaan huomannut. Ne pudottivat parin tavoittelemaa pistetasoa.
– Harmittaa. Nyt voi vain jossitella, kuinka lähellä 60 pistettä olisimme olleet, jos rumba olisi ollut tavoittelemallamme vaikeustasolla, pari aprikoi.
Suomalaispari on kerran tällä kaudella rikkonut 60 pisteen rajan lyhyttanssissaan. Se olisi tarvittu myös MM-jäällä.
Törn-Partanen sijoittui lyhyttanssissa sijalle 23. 20 parasta paria jatkaa lauantain MM-vapaatanssiin.
Erittäin kovatasoista jäätanssin MM-kilpailua johtavat Ranskan Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron pistein 83,73. Ne ovat kaksinkertaisen maailmanmestariparin uudet ennätyspisteet.
Tulokset: http://www.isuresults.com/results/season1718/wc2018/index.htm