Uutiset

Tule mukaan tekemään muodostelmaluistelun MM-kilpailuja!

Muodostelmaluistelun MM2019 vapaaehtoisten haku on nyt avoinna ja hakuaikaa on 30.6.2018 saakka.

Huippuluokan kisatapahtuman tärkein voimavara ovat sen vapaaehtoiset työntekijät. Helsingin jäähallissa 12.-13.4.2019 järjestettävissä muodostelmaluistelun MM-kisoissa  tarvitaan useita vapaaehtoisia, jotka omalla panoksellaan toteuttavat kilpailijoille parhaat mahdolliset olosuhteet kilpailusuorituksille ja mahdollistavat kisavieraille unohtumattomien elämysten ketjun kilpailujen aikana. Tarjolla on paljon erilaisia tehtäviä mm. yleisöpalveluissa, akkreditoinnissa, hotellipalveluissa, mediatiimissä ja kilpailijahuoltoon liittyvissä tehtävissä.

Kaikki vapaaehtoiset saavat perehdytyksen tehtäväänsä. Aikaisemmasta kokemuksesta vapaaehtoisena on etua, mutta toivomme saavamme mukaan myös ensikertalaisia. Vapaaehtoisen tärkeimmät ominaisuudet ovat iloinen ja palvelualtis asenne, luotettavuus ja vahva motivaatio tarjota kisavieraille parasta mahdollista palvelua joskus pitkinäkin kisapäivinä. Etusijalla vapaaehtoisten valinnassa ovat ne, jotka voivat olla mukana koko kisaviikon. Huomaathan, että tehtävästä riippuen työt voivat alkaa jo ennen itse varsinaisia kisapäiviä ja päättyä vasta muutaman päivän kuluttua kisojen päättymisestä.

Vapaaehtoisille ei makseta palkkaa ja jokainen vastaa itse majoituksestaan ja matkakuluistaan. Kaikki vapaaehtoiset saavat työvuorojensa pituudesta riippuen yhden tai useamman aterian päivässä. Tapahtumaan osallistumisesta saa myös työtodistuksen.

Vapaaehtoisena olet ennen kaikkea töissä tapahtumassa, joten emme voi luvata sinulle mahdollisuutta seurata kilpailuja katsomosta käsin.

Vapaaehtoisen tulee olla tehtävän aloittaessaan täysi-ikäinen ja tehtävästä riippuen vähintään englannin kielen taito on välttämättömyys.

Hakemukset 30.6 mennessä oheisen linkin kautta.

Lisätietoja ja kyselyt sähköpostitse wssc19.oc@stll.fi


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024