Uutiset

Suomen taitoluistelukärki valmiina Finlandia Trophy Espooseen

Kansainvälinen taitoluistelukilpailu Finlandia Trophy Espoo käynnistyy perjantaina 5. lokakuuta Espoo Metro Areenalla. Kilpailussa mittaa toisistaan ottaa yli 200 luistelijaa 25 eri maasta. Espoossa kilpaillaan yksin- ja pariluistelussa, jäätanssissa sekä muodostelmaluistelussa.

Naisten sarjassa Suomea edustavat Emmi Peltonen ja Viveca Lindfors.

-Lähden kilpailuun nauttimaan ja katson, mitä voin vielä parantaa ennen marraskuussa luisteltavaa Helsingin GP-kisaa. Tällä kaudella pyrin kuitenkin keskittymään ennen kaikkea treenaamiseen, molemmat kilpailuohjelmansa uusinut Peltonen kertoo. Peltonen avaa kilpailukautensa kotiyleisön edessä perjantaina.

Muutama viikko sitten Italiassa Lombardia Trophy -kilpailussa uudet ennätyspisteensä 166,93 luistellut Lindfors lähtee Finlandia Trophyyn tavoitteenaan parantaa Season’s Best-pisteitään.

-Italian kilpailusta jäi vielä parannettavaa ja parissa viikossa olemmekin saaneet hyviä tuloksia aikaan, Lindfors iloitsee. Lindforsin alkusyksy on ollut tiivistahtinen hänen osallistuttuaan englannin ja pitkän ruotsin ylioppilaskirjoituksiin.

-Ihan hyvin meni. Nyt vaan odotellaan virallisia tuloksia, tyytyväinen Lindfors myhäili. Myös Lindfors kilpailee GP-jäällä Helsingissä.

Jäätanssissa Suomea edustavat ennätyspisteitään alkukaudesta jo kahteen otteeseen parantaneet Juulia Turkkila ja Matthias Versluis.

-Alkukauden kilpailut ovat lisänneet itseluottamusta ja antaneet lisää drivea Olemme myös hyvien tulosten myötä herättäneet uudenlaista huomiota jäätanssipiireissä, mikä tietysti tuntuu mukavalta, iloinen pari kertoo. Kesällä neljä viikkoa Detroitissa ja kaksi viikkoa Italiassa harjoitellut pari on viime viikkoina keskittynyt erityisesti elementtien laadun parantamiseen.

-Tähtäimessämme on tällä kaudella uramme ensimmäiset arvokilpailut, myös Helsingin GP-kilpailuun osallistuvat Turkkila ja Versluis summaavat.

Miesten sarjassa Suomea edustavat Valtter Virtanen ja Roman Galay.

-Kaikki muu on vaihtunut paitsi vaimo, kesällä uusiksi asumis-, valmennus- ja työkuvionsa pistänyt Virtanen heittää hymyillen.

Virtanen on vaihtanut tukikohdan Saksan Oberstdorfista Jyväskylään, jossa hän työskentelee viikon tai kaksi kuukaudessa Jyväskylän keskussairaalan päivystyksessä. Muun ajan hän harjoittelee täysipainoisesti Sveitsissä. Jyväskylä asuinpaikaksi valikoitui vaimo Alina Mayer-Virtasen opintojen vuoksi. Virtasen uusi valmentaja on Ferran Cuni Baulenas ja koreografi Pierre-Loup Bouquet.

Virtasella on kovia tavoitteita myös jään ulkopuolella. Hänen lastenkirurgiaan liittyvä väitöskirjansa on parhaillaan tarkastuskierroksella ja väitöstilaisuus tulossa helmikuussa. Marraskuussa Virtanen nähdään niin ikään GP-jäällä.

Myös Roman Galay lähtee kauteen uusin tuulin. Viime kausi meni jalkavammasta toipumiseen. Nyt toista kertaa Finlandia Trophyssa luisteleva, Galay, on asettanut tavoitteekseen tässä kilpailussa ehjät ohjelmat.

Galay on siirtynyt harjoittelemaan pääasiassa Pietariin. Valmistuttuaan Vierumäeltä liikunnanohjaajaksi ja ylioppilaaksi, hän pääsi opiskelemaan valmennusta pietarilaiseen yliopistoon. Hänen valmentajanaan Pietarissa on Evgeni Rukavicin ja Suomessa Sirkka Kaipio. Pietarissa hän harjoittelee yhdessä Venäjän kärkikaartiin kuuluvien miesluistelijoiden kanssa.

Muodostelmaluistelukilpailussa hallitseva maailmanmestari Marigold IceUnity ja suomalaiset huippujoukkueet Helsinki Rockettes, Lumineers ja Team Unique saavat haastajikseen kolme kovinta venäläisjoukkuetta. Kovimman vastuksen antanee kaksinkertainen maailmanmestari Team Paradise.

Finlandia Trophyn aikataulu http://www.finlandiatrophy.com/fi/aikataulu/
Luistelujärjestys ja tulokset http://www.finlandiatrophy.com/fi/tulokset/

 


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024