Uutiset

Helsinki Grand Prix; Suomen Taitoluisteluliiton voimainponnistus

Viikonloppuna käyty taitoluistelun Helsinki Grand Prix oli menestys Suomen Taitoluisteluliitolle. Kilpailu myönnettiin historiallisesti Suomeen, kun Kiina, yksi kuudesta osakilpailujärjestäjästä perui kauden 2018-19 kilpailun isännöimisen. Tieto asiasta tuli Taitoluisteluliittoon kesäkuun lopulla, jolloin aikaa tapahtuman järjestämiseen jäi lopulta neljä kuukautta.

Helsingin Jäähallissa järjestettyyn kilpailuun myytiin reilu 20 000 paikkaa. Suuri osa katsojista seurasi kilpailua All Event -lipulla. Ulkomaista eniten lippuja myytiin Japaniin, 3650. Suomesta lippuja ostettiin kutakuinkin saman verran. Huomattavia katsojamääriä saapui lisäksi Kiinasta, Venäjältä ja Isosta-Britanniasta. Lehdistöä paikalla oli 222, 17 eri maasta. Yksistään Japanissa tapahtumalla oli arviolta yli 20 miljoonaa tv-katsojaa.

Kilpailussa oli mukana 58 urheilijaa, 15 maasta. Suomen isännyyden myötä Suomen kärkikaartille, Viveca Lindfors, Emmi Peltonen, Valtter Virtanen ja Juulia Turkkila-Matthias Versluis, avautui mahdollisuus osallistua kilpailuun. GP-osakilpailun suurimmat tähdet olivat kuitenkin hallitsevat olympiavoittajat, Japanin Yuzuru Hanyu miehissä sekä Venäjän Alina Zagitova naisissa. Molemmat voittivat oman sarjansa. Urheilullisesti kovatasoisen kilpailun lisäksi erityistä huomiota on saanut Hanyulle jäälle heitettyjen pehmolelujen määrä. Järjestäjä pohtii lähemmäs 1000 maskotille mestariluistelijan toiveiden mukaista hyväntekeväisyyskohdetta.

Suomen Taitoluisteluliitolle sateli viikonlopun aikana kiitosta tapahtumajärjestelyn ammattimaisuudesta. Edes nopea aikataulu ei vaikuttanut laatuun tai katsojien määrään. Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raition mielestä tapahtuman kädenjäljessä näkyi vankka tapahtumajärjestämisen osaaminen ja kokemus, jossa pohjana ovat mm. vuoden 2017 MM-kilpailut.

– Näytimme jälleen kerran, että pystymme lyhyelläkin varoitusajalla saamaan upean tapahtuman pystyyn. Helsinki ja suomalainen osaaminen saivat laajaa kansainvälistä näkyvyyttä tapahtuman myötä. Helsingin kaupungin tuki onkin ollut meille merkittävää koko projektin ajan, Raitio kiittää.

Raitio näkee tapahtuman merkityksellisyyden myös suomalaiselle taitoluistelulle.

– Erityisen iloinen olen mahdollisuudesta, jonka omat urheilijamme kilpailun myötä saivat. Jokainen heistä pääsi Grand Prix -kokemuksen myötä kurkottamaan lähemmäs maailman kärkeä. Tämä on meille yhteisesti tärkeä asia.

Suomen Taitoluisteluliitto tekee tapahtumasta vaikuttavuustutkimuksen yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Tulokset julkaistaan myöhemmin.

 

 


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024