Uutiset

Taitoluistelun SM-mitalit jaossa Kouvolassa

Yksinluistelun ja jäätanssin Suomen mestaruuksista kilpaillaan 14.–15. joulukuuta Lumon Areenalla Kouvolassa. Naisten sarjassa Emmi Peltonen (EVT) puolustaa kahta perättäistä mestaruuttaan.

Verrattomana tulkitsijana tunnettu Peltonen saa kovan vastuksen teknisesti vahvasta Viveca Lindforsista (EsJt), joka pitää hallussaan kauden kotimaista piste-ennätystä 187,19. Tuloksen Lindfors luisteli lokakuussa Finlandia Trophy Espoo -kilpailussa. Kaksi viikkoa sitten käydyssä Tallinn Trophyssakin espoolainen jäi ennätystuloksestaan vain vajaan kahden pisteen päähän. Peltonen kirjautti oman ennätyksensä niin ikään Finlandia Trophyssa: lukemat ovat ennen SM-kilpailua 172,02. Hallitseva SM-pronssimitalisti Jenni Saarinen (KooVee) mielii jälleen mitaleille, kuten myös ensimmäistä seniorikauttaan luisteleva Porvoon Taitoluistelijoiden Vera Stolt. Seniorisarjaan noussut viime vuoden juniorimestari Sofia Sula (TL) ei osallistu kilpailuun loukkaantumisen vuoksi.

Jo kuudetta mestaruuttaan tavoittelevan Valtter Virtasen (JyTLS) syksy on tuonut mukanaan muutoksia. Oberstdorfista Jyväskylään muuttanut Virtanen on hakenut koko syksyn tasapainoa huippu-urheilun ja lääkärintyönsä välille. Valmennusrintamalla hän koki ikävän iskun viime viikolla, kun hänen sveitsiläinen valmentajansa Jean-François Ballester menehtyi yllättäen. Kolmen miesseniorin sarjassa Roman Galay (EVT) on väläytellyt osaamistaan kauden mittaan, mutta kokonaisvaltaista onnistumista on jouduttu vielä odottelemaan. Toistaiseksi 20-vuotias Galay on joutunut myöntämään 11 vuotta vanhemman Virtasen paremmakseen. Piste-ero ennen SM-kilpailua on Virtasen hyväksi 14 pistettä.

Jäätanssimestaruuden kuitannee näytösluonteisesti kilpailun ainoa senioripari Juulia Turkkila-Matthias Versluis (HL). Hallitsevat Suomen mestarit Cecilia Törn ja Jussiville Partanen päättivät syksyllä yhteisen jäätanssiuransa. Kolmas senioripari Monica Lindfors-Juho Pirinen (HL) on puolestaan ollut sivussa syyskauden. Syynä on ollut Lindforsin pitkittynyt sairastelujakso. Margareta Poutiainen-Mirko Niskanen (HL) on puolestaan juniorisarjan ainoa pari.

Junioritytöissä kilpailee 19 luistelijaa, joista useammalla on ennakkoasetelmien valossa mahdollisuus mitaleille. Porvoon Milania Väänänen ja Oulun Selma Välitalo pitävät rankingin kärkisijoja. Seitsemän junioripojan sarjassa Mikkelin Lauri Lankila ja Lucas Tilikainen (HSK) lähtevät kamppailemaan mestaruudesta lähes tasaväkisesti. Suomen mestaruuskilpailut tuovat kuitenkin vuosittain yllätyksiä mukanaan – joka sarjassa.

Kilpailun aikataulu

Lauantai 15.12.2018

10.30-14.15
Lyhytohjelmakilpailu SM-juniorit pojat ja tytöt

14.55-17.12
Jäätanssin rytmitanssi SM-juniorit ja -seniorit
Lyhytohjelmakilpailu SM-seniorit miehet ja naiset

Sunnuntai 16.12.2018

10.45-18.17
Vapaaohjelmakilpailu SM-juniorit pojat ja tytöt
Jäätanssin vapaatanssi SM-juniorit ja -seniorit
Vapaaohjelmakilpailu SM-seniorit miehet ja naiset

Palkintojenjako

Tulosseuranta, luistelujärjestykset ja aikataulut http://www.figureskatingresults.fi/results/1819/YLJTSM2019/index.htm

Kotimainen ranking https://www.stll.fi/maajoukkue/seasonbest/season-best-yksinluistelu/

Arvokilpailujen valintakriteerit https://www.stll.fi/maajoukkue/arvokilpailujen-valintakriteerit/

Kilpailun Live Stream www.skatingfinland.fi/live

Kilpailun järjestää KooKoo Jäätaiturit

Kilpailua voi seurata lisäksi järjestäjän ja Suomen Taitoluisteluliiton some-kanavissa
IG: taitoluistelusm19, skatingfinland
Facebook:  https://www.facebook.com/events/1803526193096012/ ja  Suomen Taitoluisteluliitto
Snapchat: skatingfinland

#taitoluistelusm19 #skatingfinland

 

Kuvassa hallitsevat eli vuoden 2018 SM-mitalistit. Kuva Antti Lehto.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024