Uutiset

Taitoluistelun EM-kilpailut Minskisssä

Taitoluistelun EM-kilpailut käydään Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä 23.-27. tammikuuta.

Naiset

Kilpailu alkaa keskiviikkona naisten lyhytohjelmilla, missä Suomea edustavat Viveca Lindfors ja Emmi Peltonen. Hyvää tulosta koko syyskauden tehnyt Lindfors luisteli ensimmäisen Suomen mestaruutensa joulun alla. Kauden ja uran toistaiseksi korkeimmat pisteet 187,19 syntyivät lokakuussa Finlandia Trophy Espoossa. Viikkoa ennen EM-kilpailua Lindfors palasi hänelle tutusta leirikohteesta Pietarista, jossa hän viimeisteli kisakuntoaan. Neljänsiin EM-kilpailuihin osallistuvan suomalaisen paras EM-sijoitus on toistaiseksi kahdeksas vuodelta 2016. Viime vuonna sijoitus oli 14:s.

Emmi Peltoselle EM-edustus on kolmas. Nousujohteista tulosta EM-jäällä tehnyt suomalainen sijoittui viime vuonna yhdeksänneksi, vuotta aiemmin sijoitus oli 11:s. Tämän kauden toistaiseksi paras pistepotti 172,02 syntyi lokakuussa kauden aloituksessa Espoossa. EM-koitokseensa Peltonen valmistautui Sveitsissä Stéphane Lambielin johdolla. Lambiel muistetaan kaksinkertaisena maailmanmestarina ja olympiamitalistina, jonka koreografiat ja taiteellinen ilmaisu eivät jättäneet kylmäksi.

Naisten sarjan ennakkosuosikkina kilpailuun lähtee vahva venäläiskolmikko Alina Zagitova, Sofia Samodurova ja Stanislava Konstantinova.

Miehet

Roman Galay nähdään ensikertalaisena EM-jäällä torstaina miesten lyhytohjelmassa. Peltosen tavoin Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustava Galay harjoittelee pääsääntöisesti Pietarissa, missä hän lisäksi opiskelee liikuntatieteitä. Suomessa miehen valmennuksesta vastaa Sirkka Kaipio. Joulukuussa Suomen mestaruuteen luistellut Galay leiskautti molemmissa ohjelmissa kohtuullisen kattavan hyppyrepertuaarin, johon kuului myös kolmoisaxel. Samanlaista menoa kaivataan Minskissä. Lyhytohjelmassa on luisteltava 24 parhaan joukkoon, jotta paikka vapaaohjelmaan aukeaa. Miesten kilpailussa on mukana 37 luistelijaa.

-Tämä on minulle uusi kokemus. On hienoa saada edustaa Suomea kilpailussa. Panostan erityisesti lyhytohjelmaan, jotta finaalipaikka aukeaisi. Sen jälkeen kohti vapaaohjelmaa ”täysillä” -asenteella. Saa nähdä, millaiseen sijoitukseen se riittää, Galay mietti.

Miesten kilpailussa Javier Fernandez haluaa voittaa seitsemännen perättäisen EM-kultansa ennen menestyksekkään kilpailu-uransa päättämistä. Espanjalaiselle vastus löytynee Tšekin Michal Brezinasta tai Venäjän Maxim Kovtunista.

Jäätanssi

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis edustavat Suomea niin ikään ensimmäistä kertaa EM-tasolla. Kauden ennätyspisteet, jotka pari on laittanut jo useampaan kertaan uusiksi, ovat 163,49. Rohkeimpien arvioiden mukaan pari voisi onnistuessaan kolkutella paikkaa jopa kymmenen parhaan joukkoon, mutta Turkkila-Versluis ei itse sijoitusta mieti.

-Tavoitteemme on luistella kaksi puhdasta ja laadukasta ohjelmaa. Sijoitustavoitetta emme ole ensimmäisiin EM-kilpailuihimme asettaneet, pari tuumasi.

Jäätanssissa Gabriella Papadakis-Guillaume Cizeron jättivät syksyn GP-sarjan yhteen kilpailuun Cizeronin selkäkipujen vuoksi, mutta palaavat puolustamaan viidettä perättäistä mestaruuttaan. Kovin vastus tullee Venäjältä.

Pariluistelussa Suomella ei ole edustusta.

 

Aikataulut, luistelujärjestykset, tulokset ja muu info:
https://isu.org/events/eventdetail/11802/-/isu-european-figure-skating-championships

Kilpailun aikataulu

23.1.              10.45 naisten lyhytohjelma, 18.00 parien lyhytohjelma

24.1.              11.00 miesten lyhytohjelma, 18.45 parien vapaaohjelma

25.1.              11.40 jäätanssin rytmitanssi, 17.00 naisten vapaaohjelma

26.1.              10.15 miesten vapaaohjelma, 15.25 jäätanssin vapaatanssi

Kilpailut ovat katsottavissa Ylen kanavilla.

 


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024