Uutiset
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis onnistuivat erinomaisesti EM-rytmitanssissaan Minskissä.
Ensimmäistä kertaa jäätanssiparina arvokilpailussa luistelleet suomalaiset pitävät sijaa kymmenen pistein 67,18. Kansainvälinen ennätystulos parani jopa 4,12 pisteellä. Vapaatanssiin selvisi kilpailun 20 parasta paria.
Kolmatta kauttaan yhdessä luistelleen Turkkilan ja Versluisin luistelu oli vaivatonta, täsmällistä ja eleganttia. Tuomarit palkitsivatkin vaaditut elementit plusmerkkisillä laatupisteillä kautta linjan.
Tangon ja flamencon rytmeihin luistelleelta parilta osattiin odottaa onnistumista. Koko kauden nousujohteista tulosta tehnyt kaksikko on herättänyt ansaittua huomiota kansainvälisissä jäätanssipiireissä.
Tavoitteekseen pari ilmoitti kilpailun alla luistella kaksi ehjää ja laadukasta ohjelmaa ilman täsmällisempää sijoitustoiveita. Tavoitteen puolittain jo täyttyessä, iloitsi pari ohjelmansa jälkeen.
-Suoritus oli rauhallinen ja rento ilman liiallista jännittämistä. Pystyimme luottamaan rutiiniimme ja hyvään harjoitteluun. Olemme odottaneet tätä kilpailua jo kauan.
-Pääsy vapaatanssiin oli toiveissamme. Hyvä sijoitus ja piste-ennätys ovat plussaa tähän päälle, pari sanoi.
EM-jäätanssin johdossa on odotetusti Ranskan Gabriella Papadakis-Guillaume Cizeron. Vapaatanssi luistellaan lauantaina.
Tulokset ja aikataulut http://www.isuresults.com/results/season1819/ec2019/index.htm