Uutiset

Vera Stolt pronssille Tallinnassa

Vera Stolt jatkaa taitoluistelun PM-kisojen pronssilinjaa ja sijoittui kolmanneksi myös Virossa käydyssä kansainvälisessä Tallink Hotels Cupissa. Yhteispisteet 136,53 jäivät kuitenkin vapaaohjelman virheiden vuoksi kauaksi kauden parhaista.

16-vuotias Vera Stolt luisteli Tallinnassa vähennyksettömän lyhytohjelman, mutta sunnuntain vapaaohjelmaan kertyi useita virheitä hypyissä kahta kaatumista myöten.

– Vaikka vapaaohjelma ei ollut lähelläkään parasta osaamistani, kokonaisuutena se ei ollut silti mikään katastrofi. En voi olla hyvin pettynyt, tällaista vain kilpaileminen joskus on, tällä kaudella naisten sarjaan siirtymistä opetellut Stolt kiteytti.

Vera Stoltin kauden parhaat pisteet ovat 150,28. Ne hän luisteli kaksi viikkoa sitten PM-kisoissa.

Naisten kilpailun Tallinnassa voitti Viron Eva-Lotta Kiibus, 152,23, ja toiseksi luisteli Venäjän Anastasiia Kolomiets, 148,00.

Suomella ei ollut Tallink Hotels Cupissa miesedustajaa.

Juniorityttöjen kilpailussa Laura Karhunen putosi lyhytohjelmakilpailun jälkeiseltä kolmannelta sijalta neljänneksi yhteispistein 120.05. Karhusella oli vapaaohjelmassaan vaikeuksia hyppyjen puhtauksissa. Suomen toinen edustaja junioritytöissä, Fanny Lindfors, oli yhteistuloksissa seitsemäs pistein 101,89. Kilpailun voitti Viron Niina Petrokina, 144,76.

Tallink Hotels Cupin junioripoikien kilpailuun osallistui vain kolme luistelijaa. Valko-Venäjän  Yauheni Puzanau voitti, pisteet 136,40, Suomen pojat Lucas Tiilikainen, 133,19, ja Makar Suntsev, 127,54, jakoivat himmeämmät mitalit.

Noviisipojissa Matias Lindfors toi Suomeen pronssia pistein 89,23. Kilpailun ylivoimainen voittaja oli Viron Arlet Levandi, 107,69. Noviisitytöissä Suomen Ellen Amper oli sijalla yhdeksän pistein 78,85 ja Emilia Erko sijalla 13 pistein 78,85.

 

Tulokset


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024