Uutiset

Jääurheilukeskus -hanke liikahti eteenpäin

Aiesopimus keskuksen kehittämiseksi ja toteuttamiseksi allekirjoitettu YIT:n ja Caverionin kanssa.

Lehdistötiedote 18.3.2019 klo 13.00 

Myllypuron Jääurheilukeskus Oy on allekirjoittanut aiesopimuksen YIT:n ja Caverion Suomi Oy:n kanssa. Myllypuron Jääurheilukeskus Oy:n omistavat Suomen Luisteluliitto ry ja Suomen Taitoluisteluliitto ry. Sopimus kattaa hankkeen kehitysvaiheen 1.2.-31.12.2019, jolloin tavoitteena on kehittää monitoimihallin teknistä suunnitelmaa niin investointeihin kuin käyttötalouteen liittyen. Hankkeen suuruus on vajaa 20 miljoonaa euroa.

”Hienoa, että olemme saaneet luotettavan ja hallirakentamisessa kokeneen yhteistyökumppanin. Sopimuksen myötä hanke ottaa isoja askelia eteenpäin”, halliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Janne Hänninen sanoi.

Hankesuunnitelman pohjana on ollut hallin rakentaminen Itä-Helsingin Myllypuroon. Suunnitteluvarausta kyseiselle tontille ei vielä ole, mutta neuvottelut asiasta käynnistyvät Helsingin kaupungin kanssa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 2019.

Hallista suunnitellaan harjoittelukeskusta sekä pika- että taitoluistelun tarpeisiin. Halli tuo helpotusta pääkaupunkiseudun jääpulaan, mutta on erityisen merkittävä valtakunnallisella tasolla.

Suomesta kansainväliset mitat täyttävän hallin puuttuessa ovat suomalaiset huippupikaluistelijat joutuneet hakemaan harjoitusolosuhteita ulkomailta. Taitoluistelijat, puolestaan, ovat monien muiden jääurheilijoiden ohella joutuneet kasvavan jääaikapulan vuoksi tinkimään harjoitusvuoroistaan ja -olosuhteistaan. Sama koskee maailmalla suurta suosiota nauttivaa Short Trackia.

Monitoimihalliin on suunnitteilla kaksi kaukaloa, 400 metrin mittainen pikaluistelurata, 427 metrin mittainen juoksurata, kuntosali, kaksi peilisalia oheisharjoittelua varten sekä tilat esimerkiksi yritystilaisuuksien tai seminaarien järjestämiseksi. Noin 2000 hengen istumakatsomo mahdollistaisi esim. pikaluistelun EM- ja MM-kilpailujen järjestämisen Suomessa.

”Jääurheilun monitoimihalli on meille hieno jatkumo urheilurakentamisemme saralla. Rakennamme ja kunnostamme parhaillamme myös Kuopin Kuntolaakson uima- ja jäähallia. Nyt voimme hyödyntää sieltä kertyneitä rakentamisen oppeja ja kokemuksia ja kehittää asiakkaan ja kumppaneiden kanssa niitä yhdessä hankkeen parhaaksi”, toteaa Petri Saarinen, Rakennustekniset työt -yksikön johtaja YIT:ltä.

”Olemme panostaneet ympäristöystävällisten energia- ja kylmäntuotantojärjestelmien toteuttamiseen ja muun muassa hiilidioksidia hyödyntävien järjestelmien rakentamiseen. Tätä osaamista voimme hyödyntää myös tässä ainutlaatuisessa hankkeessa. 24/7-etähallintapalveluidemme avulla takaamme hallin käyttäjille sovitunlaiset olosuhteet ja varmistua järjestelmien toimivuudesta”, sanoo Ville Tamminen, Caverion Suomen divisioonajohtaja.

Jäähallihanke kuuluu Suomen Olympiakomitean opetus- ja kulttuuriministeriölle puoltamiin valtakunnallisesti merkittävien liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmaan vuosille 2019-2022.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024