Uutiset

MM-avajaiset nostattivat tunnelmaa jäähallissa

MM-kilpailujen avajaisten ohjelma oli täynnä yllätyksiä sekä jään pinnassa, katsomossa että ilmassa. Tunnelma oli alusta asti innostunut ja lämmin. Yleisölle haluttiin erityisesti esitellä muodostelmaluistelun juniorijoukkueiden taitoja ja yksinluistelun nuoria luistelijoita.

Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitio, Helsingin kaupunkia edustanut Nasima Razmyar sekä Kansainvälistä Taitoluisteluliittoa edustanut Marie Lundmark toivottivat yleisön tervetulleeksi Helsinkiin.

Avajaiset alkoivat muodostelmaluistelun juniorijoukkueiden yhteisesiintymisellä.
Värikkäät ja isot huivit harteillaan Team Fintastic, Valley Bay Synchro ja Musketeers näyttivät ihanalta liekkimereltä. Dream Edges toi jäälle kilpailevien maiden liput ja kuultiin Kilta-mieskvartetin esitys Maamme-laulusta.

Saara Aalto ja Hamish Gaman vetivät hallin täyteen jo avajaisiin

Supertähti Saara Aalto esiintyi talvella brittien Dancing On Ice -ohjelmassa yhdessä parinsa Hamish Gamanin kanssa ja tänään heidät nähtiin luistelemassa Aallon Dance Like Nobody’s Watching -kappaleen tahtiin.

Hämmästyttävän taidokas ohjelma sai yleisön mukaansa. Gamanin pyörittäessä Aaltoa nilkoista, katsomossa jännitettiin, osuuko laulajattaren pää jäähän.

-Kihlattuni Meri kielsi minua tekemästä liikettä Dancing On Ice –ohjelmassa. Harjoittelimme sitä salaa, Saara nauraa.

-Tykkään tehdä erilaisia asioita, mutta kilpaluistelijaa minusta ei olisi tullut. Kroppani ei vain veny tarpeeksi. Perusluistelutaidot opin viisi vuotiaana luistelukoulussa.

Sirkustaiteilija Heidi Latva sai yleisön pidättelemään henkeä noustessaan luistimet jalassa köysien varassa ilmaan. Hänen kanssaan esiintyivät loisteliaat nuoret taitoluistelijat.

Pohjoismaiden mestari Jenni Saarinen esiintyi tyylikkäänä ja loisti värikylvyssä pinkillä jäällä.

Nuoret pariluistelijat, vasta tammikuusta asti yhdessä luistelleet Milania Väänänen ja Hektor Giotopoulos vakuuttivat katsojat ohjelmallaan.

Lopuksi led-taitelijoiden ryhmä sekä muodostelmaluistelijat valtasivat jään ja katsomoportaikot yhdessä pääkaupunkiseudun juniorijoukkueiden kanssa.

Avajaisissa oli mukana 150 esiintyjää.

 


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024