Uutiset

Taitoluistelun Tuki ry:n tukipäätös kaudelle 2019-2020

Tuki ry (Tuki) on päättänyt Jane Erkon nimeä kantavan talviolympialaisiin ammattimaisesti, kunnianhimoisesti ja sitoutuneesti tähtäävien Suomea edustavien taitoluistelijoiden tuista. Kaudelle 2019-2020 luistelijoille jaettiin tukea 69 000 euroa.

Luistelijoille myönnettävät tuet on tarkoitettu valmentautumisen erityistarpeiden ja kansainvälisen tason kilpailuohjelmien koreografioiden laatimisen mahdollistamiseksi. Tuki on tarkoitettu käytettäväksi ensisijaisesti kauteen valmistauduttaessa.

Tukiohjelmalla pyritään tukemaan edeltävällä kaudella menestyneiden tai lupauksia herättävien luistelijoiden nousua tasolle, jolla heillä olisi realistiset mahdollisuudet edustaa Suomea taitoluistelussa vuoden 2022 talviolympialaisissa. Tuki on kutsunut valitsemansa luistelijat hakemaan tukea, valinnut tuettavat luistelijat ja päättänyt tukien määrän ja muut tukiehdot vuosikokouksessaan 10.4.2019.

Tukea seuralle

Taitoluistelun Tuki ry aloitti lisäksi vuonna 2011 kymmenen vuoden mittaisen kansainväliseen kilpailutoimintaan panostavan taitoluisteluseuran tukemiseen tarkoitetun tukiohjelman.

Tukiohjelma tukee taitoluisteluseuraa, joka mahdollistaa valmentajan osallistumisen kansainvälisiin kilpailuihin Suomen Taitoluisteluliiton valitseman edustusluistelijan (tai parin) kanssa.

Tänä vuonna yhdistys myönsi 10 000 euroa Espoon Jäätaiturit ry:lle (EsJt).

Luistelijoille myönnetyt tuet kaudella 2019-2020

Viveca Lindfors, 10 000 euroa
Emmi Peltonen, 10 000 euroa
Jenni Saarinen, 8 000 euroa
Linnea Ceder, 6 000 euroa
Vera Stolt, 6 000 euroa
Sofia Sula, 4 000 euroa
Laura Karhunen, 4 000 euroa
Selma Välitalo, 3 000 euroa
Roman Galay, 4 000 euroa sekä 4 000 euroa ehdollisena, yhteensä 8 000 euroa

Lisäksi Tuki päätti vuosikokouksessaan tukea pariluistelua seuraavasti:

Milania Väänänen, Hektor Giotopoulus, 5 000 euroa sekä 5 000 euroa ehdollisena, yhteensä 10 000 euroa

Taitoluistelun Tuki ry
Pekka Leskinen
Puheenjohtaja

 

Taitoluistelun Tuki ry:n historia

Taitoluistelun Tuki ry perustettiin vuonna 1971 ja sen tarkoitus oli tukea silloisen kansallisen taitoluistelun tason nousua kansainväliselle tasolle. Tässä se onnistuikin -70- ja -80-luvuilla. Yhdistyksen toiminta oli vähäistä vuosikymmenien ajan sen jälkeen, kun se oli toisena perustajana ollut synnyttämässä Suomen Taitoluistelusäätiö sr:ää, jonka toimintaan yhdistys yhä osallistuu. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea taloudellisesti taitoluistelua Suomessa muun muassa ylläpitämällä erilaisia tukiohjelmia. Tällä vuosikymmenellä yhdistys on perustanut kaksi ohjelmaa tukemaan taitoluistelua, saamiensa lahjoitusten myötä. Kansainväliselle tasolle luistelijoitaan avustava seura on saanut tukea vuodesta 2011 lähtien, määräaikaisen 10-vuotisen tukiohjelman kautta. Toinen tukiohjelma on Jane Erkko Olympiaedustus-tukiohjelma vuosille 2018–2022.

 

 


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024