Uutiset

Oona Ounasvuori ennätykseen Minskissä

Tähän asti harvoin naisten kansainvälisillä kilpailujäillä vieraillut Oona Ounasvuori teki Minskissä luistellussa Challenger-sarjan kilpailussa oman ennätyksensä 137,18 ja varmisti samalla itselleen EM-kilpailuihin vaadittavat tekniset pisteet.

Oona Ounasvuori sijoittui kärjen osalta kovatasoisessa Minsk Arena Ice Star -kilpailussa sijalle 10. Erityisesti vapaaohjelmasuoritus jätti Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustavalle luistelijalle pureksittavaa.

– Vapaaohjelmaani sisältyi paljon turhia virheitä, nimenomaan hyppyjen helpotuksia. Mutta tiedänpähän nyt, missä on parannettavaa. Ennen SM-kisoja on keskityttävä, jotta saan kokonaispistesaldon kasvamaan.

Suomella on tammikuun EM-kilpailuihin kolme naispaikkaa. Sinne valitaan joulukuun SM-kilpailujen jälkeen kolme parhaan pistetuloksen tehnyttä luistelijaa.

Kansainvälinen luisteluliitto vaatii arvokilpailuihin tietyt tekniset vähimmäispisteet. Suomessa on jo nyt reilu puoli tusinaa naisia, joilla EM-rajat on tehtynä.

Suomen toinen naisedustaja Valko-Venäjän kilpailussa oli Porvoon Taitoluistelijoiden Vera Stolt. Myös hänellä oli vaikeuksia vapaaohjelmajäällä.

– Sama juttu kuin viime kaudellakin. Jostakin syystä saan kauden alussa lyhytohjelmani luisteltua ok, mutta vapaaohjelmassa olen epävarma, vaikka kuinka tietäisin osaavani sen.

Vera Stolt oli lopputuloksissa sijalla 15 pistein 126,90. Hän jäi yli 14 pistettä kauden parhaastaan.

Minskin kilpailun ylivoimainen voittaja oli hallitseva Euroopan mestari Sofia Samodurova, Venäjä, pistein 187,16. Toiseksi luisteli Etelä-Korean Hanul Kim, 178,82.

Tulokset


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024