Uutiset

Marigold johtaa Eindhovenissa

Marigold IceUnity nousi omille lukemilleen muodostelmaluistelun Lumiere Cupin lyhytohjelmakilpailussa perjantaina Eindhovenissa Alankomaissa. Joukkue johtaa kilpailua uusilla ennätyspisteillään 74,96, vaikka loppuohjelmaan osui epäonnistunut kuolemanspiraali, joka vei sen luistelijat jään pintaan.

Suomalaisten ylivoimasta kertoo, että toiseksi luistellut Saksan Skating Graces ja kolmas Ranskan Les Zoulous ovat yli 30 pisteen päässä johtavasta joukkueesta.

Valmentaja Anu Oksanen pahoitteli muuten hyvin sujuneen ohjelman päättymistä ongelmiin aivan ohjelman lopussa.

– Melkein pääsimme loppuun asti. Kuolemanspiraalissa luistin tökkäsi, ja liikkeen molemmat luistelijat löivät kaatuessaan päänsä. Pahimman iskun saanut jouduttiin viemään sairaalaan tutkittavaksi.

Nyt valmennustiimi ja joukkue toivovat loukkaantuneiden selviävän vähäisin seurauksin ja pohtivat vaihdoksia vapaaohjelman kokoonpanoon.

Musketeers johtaa junioreissa

Helsingin Luistelijoiden Musketeers johtaa junioreiden kilpailua lyhytohjelmien jälkeen kauden kotimaisella kärkituloksella 69,98 pistettä. Toisena on Kanadan Les Suprêmes Juniors pistein 67,02 ja kolmantena Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchro 66,66 pisteellä.

Musketeers luisteli vahvasti lyhytohjelmansa Scorpion Attack. Suoritus jatkoi joukkueen hyvää kilpailuvirettä, joka alkoi edellisviikon SM-osakilpailuista.

Myös Valley Bay Synchro luisteli puhtaasti herkän ohjelmansa Haavoittunut enkeli. Se saavutti vedollaan kauden ennätyspisteensä lyhytohjelmassa.

Hallitseva Suomen mestari Kaarinan Dream Edges joutui aloittajan osaan lyhytohjelmakilpailussa. Sen ohjelmaan Addiktio osui yksi kaatuminen ja lisäksi vaakarivin hajoaminen. Joukkue sai pisteet 59.98 ja on neljäntenä.

Kilpailun tulossivu: http://results.lumierecup.com/4th/int/index.htm


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024