Uutiset

Orihara-Pirinen uuteen ennätykseen – Ivanitskiy-Kyyhkynen junioreiden ykköset

Yuka Orihara ja Juho Pirinen ottivat odotetusti jäätanssin Suomen mestaruuden Vantaalla sunnuntaina. Pari, joka keväällä alkaneessa yhteistyössään on kehittynyt nopeasti, teki SM-kilpailuissa jälleen uuden ennätyksen pistein 172,90.

Heti vapaatanssin päättymisen jälkeen Yuka Orihara tuuletti näkyvästi jäällä. Pari tiesi, että nyt aiemmin syksyllä hieman ongelmia tuottanut ohjelma meni suunnitellusti.

– Ohjelma sujui tänään ilman suurempia virheitä, vaikka eilinen päivä oli vielä parempi. Emme olisi alkukaudesta uskoneet, että olemme tässä Suomen mestareina. Tämä on hyvä lopetus syyskaudelle.

Myös SM-kilpailujen toinen jäätanssipari Arina Klinovitskaya ja Jussiville Partanen vakuutti tyytyväisyyttään SM-suorituksiinsa, vaikka Partanen hieman harmittelikin horjumistaan vapaatanssin twisseleissä.

– Kun kesällä aloitettiin yhdessä, puhuttiin, että tavoitteena on päästä edes SM:iin asti. Ensimmäinen iso tavoite on siis saavutettu. Nyt lähdetään siivoamaan kunnolla teknisiä virheitämme ja puutteitamme, pari kuvasi.

Klinovitskaya ja Partanen keräsivät SM-kilpailuissa yhteispisteet 130,80. Suomen kolmas senioripari JuuliaTurkkila-Matthias Versluis eivät osallistuneet kilpailuun.

Junioreiden jäätanssissa nähtiin kolmen tasavahvan parin suoritukset. Suomen mestareiksi ylsivät Daniela Ivanitskiy ja Samu Kyyhkynen pistein 85,61, SM-hopeaa saivat Sanni Rytkönen ja Miitri Niskanen, 84,88, ja SM-pronssin ottivat Margareta Poutiainen ja Mirko Niskanen, 82,26.

Paljon rennompi ote meillä tässä kilpailussa kuin syksyn aiemmissa. Nyt on vain keskityttävä treenaamaan täysillä, Daniela ja Samu kommentoivat.

Kaikki parit edustavat Helsingin Luistelijoita.

Kaikki tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/1920/YLJTSM2020/index.htm


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024