Uutiset

Team Unique toiseksi Göteborgissa

Venäläiset Paradise ja Crystal Ice Senior ottivat vapaaohjelmassa kaksoisvoiton Challenger-sarjaan kuuluvassa Leon Lurje Trophyssa Göteborgissa lauantaina. Suomen Team Unique säilytti kuitenkin kokonaiskilpailun toisen sijan yhteispisteillään 227,61. Paradise oli sekä lyhyt- että vapaaohjelman voittaja ja kokosi suorituksillaan 231,85 pistettä. Crystal Ice Senior oli kolmas pistein 223.44.

Team Uniquen vapaaohjelma Betrayed sujui jälleen puhtaasti, joskin elementteihin mahtui kapteeni Iines Saalastin mukaan pientä haparointia.  Joukkue sai suorituksestaan pisteet 147,58, jotka ovat sen kauden parhaat vapaaohjelmasta. Göteborgissa ne riittivät kolmanteen sijaan, mutta kokonaispisteillään joukkue paransi jälleen kotimaista kauden season´s best -kokonaistulosta 1,18 pisteellä. Edellisen kärkituloksen joukkue luisteli viikko sitten Gdanskissa.

– Olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Me on vetäneet kolme kisaviikkoa putkeen, emmekä ole päässeet treenaamaan oikein missään välissä. Nyt pääsemme harjoittelemaan ja nostamaan vielä tasoa seuraaviin kisoihin. Seuraavaksi kilpailemme Milanossa helmikuun puolivälissä, Iines Saalasti kertoi.

ESS:n Lumineers sijoittui vapaaohjelmallaan Swipe Right viidenneksi, mutta nousi kokonaiskilpailussa neljänneksi ennätystuloksellaan 207,46 pistettä kuumassa ryhmässä luistelleen Kanadan Nexxicen pudottua vapaaohjelman ja kokonaiskilpailun kuudenneksi. Lumineers ylitti nyt ensimmäisen kerran kokonaistuloksellaan 200 pisteen rajan.

Team Fintastic kolmas junioreissa

Junioreiden kilpailun voittajaksi nousi Sunrise 1 Junior, joka vielä lyhytohjelman jälkeen oli toisena. Voittaja sai ainoana juniorijoukkueena rikki 200 pisteen rajan tuloksellaan 202,46.

Myös HTK:n Team Fintastic nousi junioreiden vapaaohjelmassa hienosti toiseksi ohitse lyhytohjelman voittaneen Venäjän Crystal Ice Juniorin, jonka ohjelmaa rasittivat nyt kaksi kaatumista ja lisävähennys myöhästymisestä elementtiin. Kokonaistuloksissa helsinkiläiset olivat kuitenkin kolmansia kokonaispistein 193,35. Joukkueen muuten ehjää vetoa ohjelmasta Anesthesia himmensi kaatuminen otteettomassa askelsarjassa.

 EsJt:n Valley Bay Synchro kuului myös Mielen syövereissä -vapaaohjelmallaan kilpailun nousijoihin, vaikka toiseen läpimenoon osuikin kahden luistelijan törmäys ja kaatuminen. Joukkue sijoittui kuitenkin muuten ehjällä luistelullaan vapaaohjelman neljänneksi ja lopputuloksissa viidenneksi kokonaispistein 170,41.

Junioreiden kovatasoiseen Challenger-sarjan kilpailuun osallistui 15 joukkuetta.

Leon Lurje Trophyn tulossivu:

http://skatesweden.wehost.se/19-20/Synchro/Leon_Lurje/html/htmlcs/index.htm

Noviisien ensimmäinen kisapäivä

Noviisien ensimmäinen kisapäivän ehdoton ykkönen oli Venäjän Sunrise 2, jonka keräsi ylivoimaiset 49.53 pistettä. Kaksi seuraavaa sijaa menivät suomalaisnoviiseille.  TapTL:n Crystal Blades on toisena pistein 36,37 ja ETK:n Blue Arrows kolmantena pistein 34,34.

KuLS:n Ice Energy on kilpailussa seitsemäntenä pistein 30,31. Noviisisarjaan osallistuu 11 joukkuetta.

Kaksipäiväisessä noviisikilpailussa joukkueet saavat molempina päivinä vain puolet teknisten pisteiden ja komponenttipisteiden summasta. Lopullisessa tuloksessa ensimmäisen ja toisen kilpailupäivän pistekeskiarvot lasketaan sitten yhteen.

Noviisikilpailu jatkuu toisella kierroksella sunnuntaina kello 13 Suomen aikaa.

Noviisien tulokset lauantailta: http://skatesweden.wehost.se/19-20/Synchro/Leon_Lurje/html/htmlnov/SEG005.HTM


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024