Uutiset

Junioritytöissä PM-kultaa ja -pronssia

PM-kilpailujen juniorityttöjen sarjassa Suomi lisäsi mitalitiliään kulllalla ja pronssilla. Uusi Pohjoismaiden mestari on Laura Karhunen, joka otti tytöissä pistein 141,55 selvän voiton ennen toiseksi sijoittunutta Italian Ester Schwarzia, 131,40. Pronssille nousi vahvalla vapaaohjelmallaan Olivia Lisko, 120,97.

Lyhytohjelmassa Laura Karhunen pystyi täysin rikkeettömään suoritukseen, mutta vapaaohjelmassa tuli useaan hyppyyn helpotuksia ja kerran käytiin jään pinnassakin.

– Heti ohjelman jälkeen olin pettynyt. Mutta tulin eilen flunssaan, ja lääkkeiden avulla luistelin. Tottakai minulla oli myös lyhytohjelman jälkeen aika kovat paineet, joten kaiken summana ihan ok fiilis voitosta, viime vuoden PM-pronssin kullaksi kirkastanut Karhunen kertoi.

PM-pronssimitalistille kolmas sija oli todella iloinen yllätys, sillä Olivia Lisko takelteli pahasti lyhytohjelmassa. Vapaaohjelmassa hän kuitenkin nousi kolmanneksi, vaikka ohjelmaan sisältyi parin hypyn jääminen ilmapallloksi ja kaatuminen kolmoislutzissa.

– Vaikka harmittavia virheitä tuli, vapaaohjelma oli hyvä kokonaisuus, kertoi vasta 13-vuotias PM-juniorisarjan untuvikko. Viime kaudelta Liskolla on PM-noviisien mestaruus.

Suomen tyttöjen hyvää panosta kärjessä täydensivät neljänneksi sijoittunut Enja Ruokonen 118,58, ja kuudenneksi noussut Mai Helske, 117,01. Sairastelusta kärsineen Nella Pelkosen on tyytyminen 18. sijaan pistein 100,28.

Tulokset


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024