Uutiset

Emmille PM-hopeaa, Jenni pronssilla

Suomen ylivoimainen kokonaispanos taitoluistelun PM-kilpailuissa täydentyi naisten kilpailussa, jossa Emmi Peltonen luisteli hopealle pistein 176,16 ja sai mitalipallille seurakseen pronssimitalisti Jenni Saarisen, 171,23. Kilpailun voitti Italian Lara Naki Gutmann, 179,01.

Emmi Peltonen luisteli Norjan PM-kilpailuissa erinomaisen lyhytohjelman mutta sunnuntain vapaaohjelmaan sisältyi useita hyppyjen helpottumisia kahteen kierrokseen. Helsinkiläisluistelija oli osion kolmas.

Syynä väsähtämiseen oli Peltosen mukaan EM-kisoja seurannut väsymys.

– Venymiseni ei vain tänään enää riittänyt. Mutta nyt on vuorossa ensin vähän lepoa ja sitten uusia suunnitelmia valmentajani kanssa. Olen tosi tyytyväinen lyhytohjelmaani, ja PM-kilpailut olivat myös kokonaisuutena kiva kokemus.

Emmi Peltonen luisteli Stavangerissa ensi kertaa PM-kilpailut naisten sarjassa, vuonna 2016 hän otti PM-pronssia juniorityttönä.

Naisten vapaaohjelman voitti tamperelainen Jenni Saarinen. Saarisen pisteet lyhytohjelmasta olivat kuitenkin sen verran alhaiset, että kokonaispisteet riittivät PM-pronssiin.

– Vaikka vapaaohjelmaani tuli muutamia pieniä virheitä, olen tyytyväinen kokonaisuuteen. Sain huonosti menneen lyhytohjelman jälkeen koottua ajatukset, enkä lähtenyt missään kohtaa luovuttamaan. Ja joka tapauksessa myös yhteispisteeni nousivat ihan hyviksi.

Saarinen vannoi PM-pronssin maistuvan makealta. Takavuosilta Saarisella on kaksi naisten Pohjoismaiden mestaruutta.

Suomen menestystä täydensi viidenneksi sijoittunut Oona Ounasvuori, 148,56. Ounasvuori teki sekä vapaaohjelmassa että kokonaispisteissa uudet ennätyksensä.

– Erityisesti ohjelmani alku oli hyvä. Ja vaikka hyppyihin tuli myös huonolaatuisia alastuloja, sain puristettua kaikki hypyt kiinni.

Miesten PM-kilpailussa Suomella oli vain yksi edustaja, Mikla Rasia. 18-vuotias miesten sarjan ensikertalainen jäi kilpailussa armotta sijalle 7 eli viimeiseksi yhteispistein 125,78 mutta näki kisan tärkeänä oppituntina.

– Virheitä oli, mutta pystyin vapaaohjelman loppuun asti yrittämään täysillä, mikä oli hyvä merkki. PM-kilpailut olivat minulle todella hyvä kokemus.

Miesten kilpailun voitti Latvian Deniss Vasiljevs, 241,25.

Suomi oli taitoluistelun PM-kilpailujen ylivoimaisesti menestynein maa yhteensä kymmenellä mitalillaan, joista kolme oli kultaisia, kolme hopeisia ja neljä pronssisia. Seuraavaksi eniten mitaleja keräsi Ruotsi: kullan, hopean ja pronssin.

Tulokset


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024