Uutiset

Taitoluisteluliitto toimitti HSK:n hallitukselle selityspyynnön; asiaa käsitellään 28. maaliskuuta

Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta antoi tammikuussa valmentajalle 12 kuukauden kilpailukiellon. Taitoluisteluseura HSK:n hallitus ilmoitti julkisuudessa maanantaina purkaneensa valmentajalle asettamansa vapautuksen työntekovelvoitteesta. Käytännössä seura työnantajan roolissa antaa epäasiallisesti käyttäytyneen valmentajan jatkaa työtään normaalisti.

Suomen Taitoluisteluliitto vaati seuralta selityspyyntöä 20. maaliskuuta mennessä, jotta asiaa olisi voitu käsitellä aiemmin ilmoitetun mukaisesti 24. maaliskuuta. Seura on anonut liitolta määräajalle pidennystä ja ilmaissut lisäksi toiveensa tulla kuulluksi suullisesti. Suomen Taitoluisteluliitto on suostunut esitettyyn pyyntöön ja antaa seuralle mahdollisuuden myös suulliseen kuulemistilaisuuteen, joka järjestetään lauantaina 28. maaliskuuta Taitoluisteluliiton hallituksen kokouksen yhteydessä.

Suomen Taitoluisteluliiton suhtautuminen asian vakavuuteen ei ole muuttunut aiemmasta. Liiton keskeinen edellytys kaikille jäsenseuroille – ja koko lajin oikeutus merkittävänä lasten ja nuorten urheiluharrastuksena – on se, että jokainen valmennuskerta on kaikille harrastajille turvallinen, iloa tuottava ja kannustava.

Taitoluisteluliitto tiedottaa käsittelystä kuulemistilaisuuden jälkeen.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024