Uutiset

Taitoluistelun Tuki ry:n tukipäätös

Taitoluistelun Tuki ry on myöntänyt tuet kaudelle 2020–2021

Jane Erkon Olympiaedustus-tukiohjelman myötä, pyritään vuosina 2018–2022 tukemaan menneellä kaudella 2019–2020 menestyneiden tai lupauksia herättävien luistelijoiden nousua tasolle, jolla heillä olisi realistiset mahdollisuudet edustaa Suomea taitoluistelussa vuoden 2022 talviolympialaisissa. Taitoluistelun Tuki ry kutsuu valitsemansa luistelijat hakemaan tukea, valitsee tuettavat luistelijat ja päättää tukien määrän ja muut tukiehdot kutakin tukikautta edeltävänä keväänä arvokilpailujen jälkeen. Tukea myönnetään enintään 10.000 euroa per luistelija tai 12.000 euroa per pari per kausi. Tänä vuonna tukea jaettiin yhteensä 54.000 euroa.

Ohjelma on tarkoitettu luistelijan valmentautumisen erityistarpeiden ja kansainvälisen tason kilpailuohjelmien koreografioiden laatimisen mahdollistamiseksi.

Tuen saajat
Ceder Linnea 8.000 euroa
Galay Roman 8.000 euroa
Lindfors Viveca 10.000 euroa
Peltonen Emmi 10.000 euroa
Saarinen Jenni 8.000 euroa

Taitoluistelun Tuki ry aloitti vuonna 2011 kymmenen vuoden mittaisen kansainväliseen kilpailutoimintaan panostavan taitoluisteluseuran tukemiseen tarkoitetun tukiohjelman.

Tukiohjelma tukee taitoluisteluseuraa, joka mahdollistaa valmentajan osallistumisen kansainvälisiin kilpailuihin Suomen Taitoluisteluliiton valitseman edustusluistelijan (tai -parin) kanssa. Yhdistys on lahjoittanut ohjelman mukaisesti valitsemalleen seuralle 10.000 euroa.

Tänä vuonna yhdistys myönsi
10.000 euroa Espoon Jäätaiturit ry:lle (EsJt) kaudelle 2020–2021.

Päätöksessään yhdistys totesi useiden luistelijoiden kilpailleen edellisenä kautena kansainvälisissä kilpailuissa. Luistelijat olivat lisäksi menestyneet hyvin. Seura oli mahdollistanut luistelijoiden osallistumisen kilpailuihin palkkaamalla kilpailujen ajaksi sijaisvalmentajia.

Taitoluistelun Tuki ry:n historia

Taitoluistelun Tuki ry perustettiin vuonna 1971 ja sen tarkoitus oli tukea silloisen kansallisen taitoluistelun tason nousua kansainväliselle tasolle. Tässä se onnistuikin -70- ja -80-luvuilla. Yhdistyksen toiminta oli vähäistä vuosikymmenien ajan sen jälkeen, kun se oli toisena perustajana ollut synnyttämässä Suomen Taitoluistelusäätiö sr:ää, jonka toimintaan yhdistys yhä osallistuu. Nykyään yhdistys on jälleen aktivoitunut. Sen tarkoituksena on tukea taloudellisesti taitoluistelua Suomessa muun muassa ylläpitämällä erilaisia tukiohjelmia. Tällä vuosikymmenellä yhdistys on perustanut kaksi ohjelmaa tukemaan taitoluistelua, saamiensa lahjoitusten myötä. Kansainväliselle tasolle luistelijoitaan avustava seura on saanut tukea vuodesta 2011 lähtien, määräaikaisen 10-vuotisen tukiohjelman kautta. Toinen tukiohjelma on Jane Erkko Olympiaedustus-tukiohjelma vuosille 2018–2022.

Taitoluistelun Tuki ry
Pekka Leskinen
Puheenjohtaja


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024