Uutiset

Olympiakomitea: Myllypuron jääurheilukeskus valtakunnallisesti merkittävä liikuntapaikkahanke

Olympiakomitea lausui 27.10. opetus- ja kulttuuriministeriölle liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaa varten. Lausunto kohdistuu rahoitussuunnitelmassa käsiteltäviin valtakunnallisesti merkittäviin, huippu urheilun kannalta keskeisiin hankkeisiin.

Olympiakomitea toteaa lausunnossaan, että valtakunnallisesti merkittävistä liikuntapaikkahankkeista tärkein on jääurheilun monitoimihalli, Myllypuron jääurheilukeskus Oy. Hanke palvelee huippu-urheilun kannalta keskeisiä lajeja (pikaluistelu ja taitoluistelu) ja muodostaa olosuhteet lajien huippuvalmennuskeskukselle. Hanke kytkeytyy toiminnallisesti Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaan ja Helsingin Olympiavalmennuskeskukseen palvellen akatemiaurheilijoita ja hyödyntäen Urhean palveluita maajoukkuetoiminnassa ja leirityksissä. Pikaluistelun osalta hanke luo Suomeen toistaiseksi täysin puuttuvan halliolosuhteen, joka mahdollistaa valtakunnallisen valmennuksen keskittämisen sekä arvokilpailujen järjestämisen. Jäälajien lisäksi monitoimihalli tuottaa harjoittelu- ja valmennusolosuhteita yleisurheiluun ja kaukalolajeihin.

Olympiakomitean tavoitteena on, että mahdollisimman monella huippu-urheilijalla on kansainvälisen vertailun kestävä päivittäinen valmentautuminen ja toimintaympäristö. Keskeisillä urheilumuodoilla tulisi olla liikuntapaikkaolosuhteet, jotka täyttävät kansainvälisen tason harjoittelu- ja valmennusvaatimukset sekä kansainvälisten kilpailujen järjestämisvaatimukset. Olympiakomitean näkemyksen mukaan liikuntapaikkojen perustamishankkeiden valtionavustuksella ja erityisesti sen valtakunnallisesti merkittäville hankkeille suunnatulla osuudella on keskeinen merkitys näiden olosuhteiden syntymiseen.

Lähde
Suomen Olympiakomitea https://www.olympiakomitea.fi/2020/11/03/olympiakomitea-myllypuron-jaaurheilukeskus-valtakunnallisesti-merkittavin-liikuntapaikkahanke/


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024