Uutiset

Janna Jyrkinen ylivoimaiseen voittoon Latviassa

Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Janna Jyrkinen luisteli Latviassa käytävässä Volvo Open Cupissa juniorityttöjen sarjan ylivoimaiseen voittoon pistein 153,38.

Maajoukkueen kuopuksen, vasta 13-vuotiaan Jyrkisen, vapaaohjelma oli erittäin vakuuttava ja laadukas kokonaisuus, josta pisteitä kertyi 99,92. Maajoukkueluistelija esitteli ohjelmassa vahvaa hyppyosaamistaan ja kolmoisflippi-kolmoistulppi, kolmoissalchow, kaksi kaksoisaxelia, kolmoisritti sekä kolmoisritti-kaksoistulppi-kaksoisritti sujuivat leikiten. Pieni kauneusvirhe osui kolmoislutz-kolmoistulpin jälkimmäiseen hyppyyn, joka jäi hieman vajaaksi kierroksiltaan. Myös piruetit sujuivat mallikkaasti ja askelsarja arvioitiin vaikeimmalle eli nelostasolle.

– Olen tyytyväinen suorituksiini. Erityisen iloinen olen, että onnistuin kokeilemaan kisatilanteessa uusia kolmois-kolmois-yhdistelmiä ja sain molemmista ohjelmista hyvät pisteet, Jyrkinen iloitsi vapaaohjelman jälkeen.

Seuraavaksi Jyrkinen jatkaa harjoituksissa molempien ohjelmien hiomista kohti joulukuussa Joensuussa luisteltavia SM-kilpailuja.

Volvo Open Cupin juniorityttöjen sarjassa toiseksi luisteli Latvian Marija Bolseva pistein 136,33 ja kolmanneksi Viron Marianne Must pistein 115,43.

Tulokset: http://www.kristalice.lv/Results/Volvo43thISU/index.htm


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024