Uutiset

Lauantain tuloksia Espoon SM-valintakilpailusta

Yksinluistelun ja jäätanssin toinen SM-valintakilpailu käydään tänä viikonloppuna Espoo Metro Areenalla. Lauantaina luisteltiin lyhytohjelmat ja rytmitanssit.

Turkkila-Versluis jäätanssin johdossa

Jäätanssissa nähtiin lauantain rytmitanssissa huikaiseva parien mittelö Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin sekä Yuka Oriharan ja Juho Pirisen kesken. Jo useamman vuoden yhdessä tanssineet ja Suomea MM-kisoissakin edustaneet Turkkila-Versluis ottivat johdon pistein 74,29, mutta Orihara-Pirinen kirivät kokeneempia kiinni vain vajaan kolmen pisteen päähän tuloksella 71,37.

– Saimme rytmitanssin viimeisestä nostosta vähennyksen, se oli liian pitkä. Mutta muuten luistelu tuntui hyvältä ja se oli vapautunutta. Olemme selvästi ottaneet askeleen eteenpäin viime kevään tasostamme, summasivat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis.

Jäätanssin junioreista SM-valintaan osallistuu vain yksi pari, Helsingin Luistelijoiden Daniela Ivanitskiy ja Lasse Lillvis. He saivat lauantain rytmitanssistaan 26,30 pistettä.

Jäätanssin SM-noviisien kuviotansseissa kilpailivat Enna Kesti ja Oskari Liedenpohja ja Hilda Taylor ja Urho Reina. Molemmat parit edustavat Helsingin Luistelijoita.

Jenni Saarinen loisti naisten lyhytohjelmassa

Tätä nykyä Saksan Obertsdorfissa valmentautuva Jenni Saarinen oli SM-valintakilpailun naisten lyhytohjelmien kiistaton tähti. Hän vei kilpailuosion voiton kovin pistein 59,93.

Tampereen Kooveetä edustava Jenni Saarinen on uusinut tälle kaudelle molemmat ohjelmansa, ja lauantain lyhytohjelmassa nähtiin erittäin naisellinen, mutta samalla vahva tulkitsija.

– Pidän ohjelmastani hyvin paljon. Mutta sitten taas tämän päivän suoritukseeni en ole tyytyväinen. Vähän sinne sun tänne tuli haparointia, pystyn kyllä parempaan. Mutta tämä on vasta kauden toinen kilpailuni, Saarinen analysoi huippu-urheilijamaisen kriittisesti.

Jenni Saarisella oli ohjelmassa hyppyinä kolmoisflippi, kahden kolmoistulpin yhdistelmä sekä kaksoisaxel.

Saarinen käynnisti kautensa syyskuussa Saksassa. Siellä hän otti kovatasoisessa kansainvälisessä kisassa pronssia. Syksyn päätähtäin on SM-kilpailut joulukuusssa Joensuussa.

SM-valintakisan naisten lyhytohjelmaosio oli kaikkiaan korkeatasoinen. Toiseksi luisteli Espoon Jäätaitureiden Laura Karhunen pistein 57,07, ja kolmas oli Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Oona Ounasvuori, 51,42.

Saarinen, Karhunen ja Ounasvuori kuuluvat kaikki Suomen yksinluistelumaajoukkueeseen.

Valtter Virtanen johtaa miesten kilpailua

Valtter Virtanen johtaa ehkä hieman odotetustikin miesten SM-valintakilpailua Espoon Metro Areenalla. Pistesaldo oli kuitenkin melko vaatimaton 57,90.

– Mikään hyppyelementti ei tänään sujunut minulta puhtaasti.

Erityisesti viisinkertainen Suomen mestari harmitteli kolmoislutzia, joka jäi ilmapalloksi. Sen sijaan ohjelman avanneen kolmoisaxelin kaatumiseen nykyisin Peurunka Skating Academy Laukaata edustava Virtanen suhtautui tyynemmin.

– Se paranee. Sain axelin kuitenkin tänäänkin alas yhdelle jalalle. Ei huono yritys.

Kilpailun kakkosena on Helsingin Taitoluisteluakatemian Jan Ollikainen, 51,17, ja kolmantena Kotkan Taitoluistelun Makar Suntsev, 49,80.

Junioritytöissä terävä kärki

Erittäin määrätietoisena jäällä esiintynyt Olivia Lisko nappasi kärkisijan SM-juniorityttöjen lyhytohjelmakilpailussa lauantaina Espoon Metro Areenalla. 14-vuotiaan johtopisteet ovat komeat, 48,30, vaikka ohjelmaan sisältyi pyllähdys soololutzissa.

Myös muu kärki oli terävä. Lyhytohjelmakilpailun toiseksi kiri rikkeettömästi luistellut Iida Karhunen. Lappeenrannan Taitoluistelijoiden edustaja keräsi pisteet 46,09. Kilpailun kolmantena on Joensuun Katajan Frida Pajula, 44,34.

Matias Lindfors johdossa pojissa

Erinomaisesti luistellut Matias Lindfors on SM-junioripojissa kirkkaassa johdossa lyhytohjelman jälkeen. Espoon Jäätaitureiden kasvatti keräsi sekä teknisesti että tulkinnallisesti vahvasta suorituksestaan 55,80 pistettä, mikä on 13-vuotiaan uusi lyhytohjelmaennätys.

Toisena junioripojissa on Porin Taitoluistelun Arttu Juusola, 42,66, ja kolmantena Tapparan Taitoluistelun Jari Krestyannikov, 36,87.

Samalla areenalla SM-valintakilpailun kanssa Espoossa luistellaan viikonloppuna debytantti- ja SM-noviisipoikien lohkokilpailut.

SM-noviisipojat, lyhytohjelman tulokset

Debytanttipojat, tulokset

Kaikkien sarjojen tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/2021/YLSMJUNSEN2vk/index.htm

Kilpailutapahtumaan on rajoitettu määrä lippuja myynnissä. Lisätiedot järjestäjän sivulta https://espoonjaataiturit.sporttisaitti.com/kilpailut/yl-jt-sm-sen-jun-ja-jt-sm-nov-2-/

Kilpailu on katsottavissa myös Suomen Taitoluisteluliiton suoratoistolähetyksenä.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024