Uutiset

Valtakunnallinen kilpailukalenteri perutaan, SM-arvoja ei jaeta

Tämän viikon pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätös avata alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta sisälsi myös päätöksen, jossa ylintä sarjatasoa lukuun ottamatta otteluita, kilpailuja, turnauksia, esityksiä tai tapahtumia ei alueella järjestetä. Suomen Taitoluisteluliiton kilpailukalenterin osalta tämä tarkoittaa sitä, että kevään valtakunnallinen kilpailukalenteri perutaan kokonaisuudessaan.  

Koska SM-arvojen jakaminen, epätasa-arvoisten harjoittelujaksojen vuoksi, oikeudenmukaisesti kaikissa lajeissa ja sarjoissa osoittautui mahdottomaksi, päätti Suomen Taitoluisteluliiton hallitus, ettei SM-arvoja jaeta missään sarjassa.
Näin ollen maaliskuussa Helsingin Jäähallissa järjestettäväksi suunniteltuja muodostelmaluistelun SM-kilpailuja eikä yksinluistelun ja jäätanssin SM-kilpailuja järjestetä. Myös muiden sarjojen SM-kilpailut ja loppukilpailut/valintakilpailut on peruttu. 
 
Kuitenkin, koska voimassa olevan ohjeistuksen mukaan ylimmällä sarjatasolla olevien urheilijoiden/joukkueiden harjoitteleminen ja kilpaileminen on ollut mahdollista, järjestetään jäätanssin SM-senioripareille ja muodostelmaluistelun SM-seniorijoukkueille 27.–28. helmikuuta kilpailunomainen tapahtuma. Asianosaiset joukkueet ja parit harjoittelevat saman sairaanhoitopiirin sisällä. Kyseessä ei ole yleisötapahtuma, mutta Taitoluisteluliitto näyttää tapahtuman suoratoistona. 
 
Yksinluistelun SM-kilpailuun SM-seniorisarjaan paikkansa lunastaneille urheilijoille järjestetään vapaaehtoinen kilpailutapahtuma virtuaalisena. Näin vältämme matkustamista eri sairaanhoitopiirien välillä. Tapahtuman järjestelyistä informoimme asianosaisia urheilijoita ja heidän seurojaan myöhemmin.  

Valtakunnallisen kilpailukalenterin peruuntumisesta huolimatta, seurat voivat harkintansa mukaan järjestää tapahtumia oman sairaanhoitopiirinsä ja alueviraston viranomaissäädöksiä ja -ohjeita tiukasti noudattaen. 

Maajoukkuevalinnoista ja niihin liittyvistä pisteytyksistä Liitto tiedottaa myöhemmin. 

Lisätietoa: 
THL: Koronaepidemia: alueiden tilanne, suositukset ja rajoitukset 
AVI: Koronainfo


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024