Uutiset

Valtter Virtanen jäi MM-finaalista

Valtter Virtanen kilpaili torstaina Tukholmassa MM-kilpailujen miesten lyhytohjelmassa. Ohjelman pisteet 60,27 eivät riittäneet vapaaohjelmaan, jonne olisi tarvittu reilut 10 pistettä enemmän. Finaaliin pääsi 24 urheilijaa, Virtanen päätyi sijalle 31.

Kilpailun ensimmäisenä luistellut suomalainen kärsi järjestäjän kommelluksesta, kun soimaan lähti väärä musiikki. Hänen vaihdettuaan pari sanaa kilpailun ylituomarin kanssa ja odoteltua hetken, onnistui aloitus toisella yrittämällä. Vauhtiin päästyään Virtasen luistelu oli varsin lupaava, vaikka tavoite finaalista jäikin. Suuri osa pakollisista elementistä, kuten kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmä ja kolmoislutz, sujui tyylipuhtaasti. Hänen epäonnekseen koituivat kuitenkin kolmoisaxel, joka puhtaista kierteistä huolimatta päätyi jään pintaan, ja lisäksi Virtaselle harvinaiset virheet kahdessa piruetissa. Erinomaisena piruetin pyörijänä tunnetun luistelijan yhdistelmäpiruetti jäi pienemmille pisteille ja viimeinen vaihtopiruettikin kokonaan pisteittä puutteellisista asennoista johtuen. Huolimattomuusvirheet veivät kokonaisuudesta useamman pisteen, vaikka nekään eivät olisi finaalipaikkaan kilpailussa riittäneet. Alun musiikkisähläys ei suomalaisen mukaan keskittymistä kuitenkaan haitannut.

– Luistelu oli hyvää menoa viimeiseen piruettiin saakka. Iso miinus itselleni siitä, se oli huolimatonta. Täytyy varmasti liittyä pienten luistelijoiden seuraan ja harjoitella heidän kanssaan lisää piruettien perusasentoja, Virtanen vitsaili.

Vaikka pettymys olikin suorituksen jälkeen suuri, osasi kymmenet arvokilpailut kokenut, Peurunka Skating Academy Laukaata edustava mies nähdä valoa tunnelin päässä.

– Suoritus korpeaa vähän aikaa, mutta eiköhän se unohdu, kun saan pikkuisen tyttöni syliin kotiin palattuani, tuore isä maalaili.

Kilpailun kärki oli omilla lukemillaan. Japanin Yuzuru Hanyu johtaa kilpailua pistein 106,98 ennen maanmiestään Yuma Kagiyamaa 100,96. Kolmantena on Yhdysvaltojen Nathan Chen 98,85. Miesten vapaaohjelma luistellaan lauantaina. Suomalaisväriä nähdään jäällä jälleen perjantaina, kun Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kilpailevat jäätanssin rytmitanssissa ja Jenni Saarinen naisten vapaaohjelmassa.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024