Uutiset

Taitoluistelu palaa Ylen kanaville

Taitoluistelu palaa kanaville, kun Yle hankki NENT Groupilta luistelun esitysoikeuksia lähivuosille. Viasatin televisiokanavia ja Viaplay-suoratoistopalvelua operoiva Nordic Entertainment Group hankki mediaoikeudet Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) taito- ja pikaluistelun kilpailutapahtumiin vuonna 2019. Oikeudet kattavat ajanjakson syksystä 2019 kevääseen 2023.

Nyt NENT Groupin kanssa tehdyn sopimuksen myötä Ylellä on oikeudet taitoluistelun MM- ja EM-kisoihin sekä muodostelmaluistelun MM-kisoihin vuoteen 2023 asti. Lisäksi sopimukseen kuuluvat yhdet pikaluistelun arvokisat vuosittain.

– Taitoluistelu on ollut vuosikausia tärkeä laji Ylelle. Olemme tyytyväisiä siihen, että meille avautui mahdollisuus vastata yleisön toiveisiin. Esimerkiksi vuoden 2023 EM-kotikisoista tulee varmasti suomalaisille upea elämys, Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen sanoo.

Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo iloitsee lajin palaamisesta Ylen ohjelmistoon.

– Lajin näkyvyyden kannalta taitoluistelun arvokilpailujen paluu Ylen kanaville on ensiarvoisen tärkeää. Nyt meillä on yleisölle tarjottavana niin kotimaista kuin kansainvälistä huipputaitoluistelua, sillä Yle on jo toiminut yhteistyökumppaninamme taitoluistelun ja muodostelmaluistelun SM-kilpailuiden sekä Finlandia Trophy Espoon televisioinnissa, Outi Wuorenheimo toteaa.


Ylen ja NENT Groupin sopimuksessa olevat taitoluistelukilpailut:

  • Taitoluistelun MM- ja EM-kisat 2022 ja 2023
  • Muodostelmaluistelun MM-kisat 2022 ja 2023

Linnea Ceder ja Vera Stolt Ylen haastateltavina vuoden 2019 Finlandia Trophy Espoo -kilpailussa. Kuva Sari Niskanen. Ylempi kuva Nina Kellokoski.

Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024