Uutiset

Hae vapaaehtoiseksi Finlandia Trophy Espoo -kilpailuun

Tule tekemään kanssamme olympiakauden odotetuinta kansainvälistä avauskilpailua! Finlandia Trophy Espoo käydään vuoden tauon jälkeen 7.–10. lokakuuta 2021, Espoo Metro Areenassa.

Tapahtuman onnistumisen tärkein voimavara ovat sen vapaaehtoistoimijat. Maineikas kilpailumme tarvitsee toteutuakseen useita vapaaehtoisia työntekijöitä, jotka omalla panoksellaan mahdollistavat urheilijoille parhaat olosuhteet ja kisavieraille unohtumattomien elämysten ketjun. Vapaaehtoistyö on lisäksi palkitsevaa tekijälle itselleen.

Tarjolla on paljon erilaisia tehtäviä jäähallin ja hotellin palvelupisteissä, media- ja rakennustiimissä ja kilpailijahuoltoon liittyvissä tehtävissä. Haemme eri toimiin sekä tiiminvetäjiä että muita vapaaehtoisia. Tiiminvetäjien toimenkuvaan kuuluu tapahtuma-aikaisen johtamisen lisäksi tiiminsä työvuorojen laatiminen ja yhteydenpito ennen tapahtumaa.
Kaikki valituiksi tulleet saavat perehdytyksen tehtäväänsä. Aikaisemmasta kokemuksesta vapaaehtoisena on etua, mutta toivomme saavamme mukaan myös ensikertalaisia.

Vapaaehtoisen tärkeimmät ominaisuudet ovat iloinen ja palvelualtis asenne, luotettavuus ja vahva motivaatio tarjota kisavieraille parasta mahdollista – joskus pitkinäkin kisapäivinä. Etusijalla vapaaehtoisten valinnassa ovat ne, jotka voivat olla mukana koko kilpailun ajan (to-su). Huomioithan, että tehtävästä riippuen työt voivat alkaa jo ennen varsinaisia kisapäiviä ja päättyä vasta seuraavana päivänä kisojen päättymisen jälkeen.

Vapaaehtoistoiminnan luonteen mukaisesti toiminnasta ei makseta palkkaa ja jokainen vastaa itse mahdollisista majoitus- ja matkakuluistaan. Kukin vapaaehtoinen saa työvuoronsa pituudesta riippuen yhden tai kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Liiton kustantama Volunteer´s Cafe on käytössä kaikille työvuoron pituudesta riippumatta. Vapaaehtoisakkreditointi antaa mahdollisuuden kilpailujen seuraamiseen oman työvuoron ulkopuolella.

Vapaaehtoisen tulee olla tehtävän aloittaessaan täysi-ikäinen. Poikkeuksena ikäsäännöstä ovat kukkalapset ja seremonioissa avustavat luistelijat, joiden hakeminen tapahtuu erillishakuna. Lisäksi vaadimme vapaaehtoiselta suomen kielen taitoa, muu kielitaito luetaan plussaksi.

Täytä hakemus

Lisätietoja ja kyselyt sähköpostitse outi.wuorenheimo@stll.fi

Ps. Kilpailujen järjestelyt ovat kaiken kaikkiaan jo kovassa vauhdissa, mutta varaudumme silti koronan sanelemiin muutoksiin ja rajoituksiin.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024