Uutiset

Viimeisistä olympiapaikoista kilpaillaan tällä viikolla Oberstdorfissa

Taitoluistelijat kilpailevat tällä viikolla viimeisistä olympiapaikoista Oberstdorfin Nebelhorn Trophyssa. Juulia Turkkila ja Matthias Versluis tavoittelevat Suomelle maapaikkaa jäätanssiin ja Valtter Virtanen paikkaa miesten sarjaan. Naisten sarjaan Suomella on jo maapaikka, jonka Jenni Saarinen hankki kevään MM-kilpailuista Tukholmasta. Nebelhorn Trophyn naisten sarjan kilpailussa on kuitenkin mukana suomalaisväriä Oona Ounasvuoren osallistuessa kilpailuun.

Pekingin olympialaisissa kilpailee 30 naista ja miestä yksinluistelussa, 23 paria jäätanssissa ja 19 pariluistelussa. Paikoista valtaosa jaettiin jo kevään MM-kilpailujen tulosten perusteella. Kansainvälisen luisteluliiton uusi olympiapaikkojen jakamisen sääntö koskee maita, jotka pelkästään MM-kisojen tulosten perusteella olisivat saamassa jossakin lajissa kaksi tai kolme maapaikkaa mutta joiden kaikki luistelijat eivät kevään MM-kisoissa yltäneet vapaaohjelmaan asti. Osa näistä maapaikoista on vielä Nebelhorn Trophyn aattona ehdollisia. Tällä viikolla Oberstdorfissa kilpailevat siis maat, joilla ei ole jossain taitoluistelun lajissa lainkaan olympiapaikkaa ja maat, jotka haluavat varmistaa toisen tai kolmannen maapaikkansa. Tämän lisäksi kilpailussa on mukana urheilijoita, joiden tavoite on hakea ainoastaan kansainvälistä jäätuntumaa kauden alkuun.

Jäätanssissa 19 paikkaa jaettiin MM-kisojen tulosten perusteella, joten Oberstdorfissa jaossa on vielä 4 paikkaa. Turkkila ja Versluis epäonnistuivat kevään MM-kilpailussa, mutta näyttivät osaamistaan muun muassa pari viikkoa sitten Bergamossa käydyssä Lombardia Trophyssa. Pari sijoittui kovassa kilpailussa kuudenneksi uusin kansainvälisin ennätyspistein 171,23.

Miesten sarjassa MM-kisojen perusteella jaettiin 23 paikkaa, joista osa ehdollisena. Tällä viikolla on siis jaossa vielä 7 paikkaa. Yhtä niistä lähtee metsästämään Suomelle Valtter Virtanen. Miesten kilpailu alkaa torstaina lyhytohjelmilla ja jatkuu perjantaina vapaaohjelmilla. Jäätanssissa rytmitanssi kilpaillaan perjantaina, kilpailu ratkeaa vapaatansseihin lauantaina. Oona Ounasvuori kilpailee naisissa torstaina ja lauantaina.

Suomi ei hae maapaikkaa pariluistelun olympiakilpailuun.

Kilpailun seuraamiseen tarvittavat linkit (aikataulu, luistelujärjestykset, tulokset, suoratoisto) on koottu Suomen Taitoluisteluliiton tapahtumakalenteriin:
https://bit.ly/39pyqqg

Tietoa olympialaisten taitoluistelun maapaikoista Suomen Taitoluisteluliiton sivuilla:
https://www.stll.fi/maajoukkue/arvokilpailujen-valintakriteerit/maapaikat-mm-kilpailuissa-ja-olympialaisissa/

Suomen Taitoluisteluliiton arvokilpailujen valintakriteerit:
https://www.stll.fi/maajoukkue/arvokilpailujen-valintakriteerit/

Artikkeli olympiavalinnoista Suomen Taitoluisteluliiton ajankohtaismediassa:
https://www.skatingfinland.fi/kiss-cry/tietoa-lajista/oberstdorfissa-ratkotaan-loput-maapaikat-pekingin-talviolympialaisiin/


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024