Uutiset

Yksinluistelun ja jäätanssin 1. SM-valintakilpailu huipentui vapaaohjelmiin

Yksinluistelun ja jäätanssin ensimmäinen SM-valintakilpailu käytiin tänä viikonloppuna Pirkkolan jäähallissa Helsingissä. Kilpailu huipentui sunnuntaina vapaaohjelmiin ja -tansseihin.

Olivia Lisko seniorinaisten kilpailun voittoon

Vasta ensimmäisissä seniorisarjan kilpailuissaan luistellut Espoon Jäätaitureiden Olivia Lisko vei naisten kilpailun voiton uusilla ennätyspisteillään 148,45. Liskon hypyt sujuivat vapaaohjelmassa mallikkaasti kolmoisflippi-euler-kolmoissalchowiin osunutta kaatumista lukuun ottamatta ja erityisesti vaikeimmalle eli nelostasolle arvioitu taivutuspiruetti oli vapaaohjelman tähtihetkiä.

– Todella hyvä fiilis. Vielä jäi korjattavaa, mutta sain tehtyä molemmissa ohjelmissa hyvän suorituksen. Ehdin valmistautua JGP-kilpailun jälkeen seniorisarjan vapaaohjelmaani vain viikon, joten voitto oli ihan kiva yllätys, Lisko kertoo.

Kokonaiskilpailun toiseksi sijoittui Liskon seurakaveri Laura Karhunen 146,21 pisteellä ja kolmanneksi Kooveen Nella Pelkonen 143,86 pisteellä. Lyhytohjelmien jälkeen johdossa ollut Karhunen joutui vapaaohjelmassaan helpottamaan hyppyjään ja sijoittui vapaaohjelmakilpailussa vasta neljännelle sijalle Pelkosen ja Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Oona Ounasvuoren kiilattua ohi.

Seniorimiesten kilpailun voitto Makar Suntseville

Kotkan Taitoluistelun Makar Suntsev luisteli seniorimiesten kilpailun voittoon 158,52 pisteellä. Ohjelman alkuun osui epäonniset kaatumiset kolmoisaxeliin ja kolmoisrittiin, mutta loppuohjelmaan Suntsev onnistui tekemään onnistuneesti muun muassa kaksi kolmoislutzia ja kaksi kaksoisaxelia.

– Vapaaohjelma oli tänään hieman sekava. Alku ei ollut kovin hyvä, mutta loppuun onnistuin tekemään comebackin. Tämä oli hyvä valmistava kilpailu ensi viikon Finlandia Trophya varten, Suntsev summasi.

Miesten kilpailun toiseksi luisteli Helsingin Taitoluisteluakatemian Jan Ollikainen 135,94 pisteellä ja kolmanneksi Kooveen Lauri Lankila 133,31 pisteellä.

Yuka Orihara ja Juho Pirinen valintakilpailujen kautta kohti Finlandia Tophyn kisajäätä

Ensi viikolla Finlandia Trophy Espoon jäällä nähtävä jäätanssipari, Yuka Orihara – Juho Pirinen saavutti vapaatanssistaan 94,86 pistettä ja kokonaispisteet 159,59. Ainoana parina seniorisarjan kilpailuun osallistuneet luistelijat eivät olleet erityisen tyytyväisiä vapaatanssiinsa.

– Vapaatanssista jäi vähän pettynyt fiilis, vaikka se sujuikin ihan ok. Välillä vain tulee näitä päivä, kun luistelu ei suju niin kuin toivoisi ja tänään luistelu ei ollut parasta meitä. Tämä oli kuitenkin hyvä kisa ennen Finlandia Trophy Espoota. Luvassa on kovatasoinen kisa, joten toiveena on, että kisatunnelma on kohdillaan, pari analysoi.

Suomelle olympiapaikan luistelleet Juulia Turkkila – Matthias Versluis jättivät valintakilpailut väliin ja palaavat kilpakentille Oriharan ja Pirisen tapaan Espoon Metro Areenassa ensi viikolla luisteltavassa Finlandia Trophyssa.

Jäätanssin SM-junioreiden kilpailussa Emma Aalto ja Lucas Tiilikainen luistelivat voittoon pistein 78,86. Toiseksi sijoittuivat Hilda Taylor ja Urho Reina 73,94 pisteellä.

Jäätanssin SM-noviisisarjassa valintakilpailuun osallistuu vain yksi pari, Enna Kesti ja Oskari Lidenpohja. Kaikki jäätanssiparit edustavat Helsingin Luistelijoita.

Tiukka taisto juniorityttöjen kilpailussa

Juniorityttöjen voittajakolmikko kävi tiukkaa taistoa kärkisijasta. Lopulta voiton vei Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Iida Karhunen 133,92 pisteellä. Toiseksi sijoittui Helsingin Taitoluisteluklubin Pihla Bergman 133,88 pisteellä ja kolmanneksi Espoon Jäätaitureiden Lotta Artimo 133,51 pisteellä. Koko kärkikolmikko esitti ohjelmissaan erittäin vahvaa kolmoishyppyosaamista.

Arttu Juusola junioripoikien kilpailun voittoon

Porin Taitoluistelun Arttu Juusola vei junioripoikien kilpailun voiton 130,54 pisteellä. Juusola luisteli vahvan ohjelman, jonka parasta antia olivat lennokkaat kolmoishypyt. Toiseen kolmoislutziin osunut kaatuminen rokotti kuitenkin hieman pisteitä. Toiseksi luisteli Tapparan Taitoluistelun Jari Krestyannikov 128,37 pisteellä ja kolmanneksi VG-62 -seuraa edustava Severi Varpio 87,07 pisteellä.

Kilpailun verkkosivu: https://www.htk-yksinluistelu.com/42604  
Tulosseuranta:http://www.figureskatingresults.fi/results/2122/YLSMJUNSEN1vk/index.htm


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024