Uutiset

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis voittoon Ranskassa

Hurjassa kiidossa koko alkukauden luistelleet jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis pokkasivat selvän voiton Ranskan Nizzassa viikonvaihteessa käydyssä kansainvälisessä kilpailussa. Parin pisteet olivat jälleen korkeat, 180,94.

Juulia Turkkila ja Matthias Versuis voittivat First Trophy Metropole Nice Côte d’Azur -kilpailussa molemmat ohjelmaosiot. Kilpailun toiseksi tullut ranskalaispari Evgeniia Lopareva – Geoffrey Brissaud jäi yhteistuloksissa yli kuuden pisteen päähän suomalaisista.

26-vuotiaalla Turkkilalla ja 27-vuotiaalla Versluisilla on ollut työteliäs alkukausi. Syyskuussa pari osallistui olympiavalintakilpailuun Saksassa, josta tuli voitto ja Suomelle olympiapaikka, sekä Italian Lombardia Trophyyn. Lokakuussa pari on ehtinyt ennen Nizzaa kilpailla Finlandia Trophyssa.

– Nizzan kilpailu oli tosi hyvä lisä neljän kisan putkeemme. Pyrimme myös nyt antamaan kaikkemme, ja saimme jälleen tehdyksi ehjiä kokonaisuuksia. Nyt käymme kaikessa rauhassa läpi kaikkien kilpailujen tuomaripalautteita, jotta tiedämme, missä meillä on parannettavaa, Juulia Turkkila kertoi.

Parilla on hyvin aikaa ohjelmien hiomiseen, sillä seuraava kansainvälinen kilpailu on suunniteltu vasta aivan marraskuun loppuun.

Suomen toinen jäätanssipari Yuka Orihara ja Juho Pirinen sijoittui Nizzan kilpailussa neljänneksi yhteispistein 155,22.

– Vapaatanssi ei ollut meidän paras vetomme. Ohjelman ensimmäinen nosto oli ylipitkä, saimme siitä vähennyksen. Lisäksi mokasin yhden jalan askelsarjassa, ja se virheeni maksoi paljon pisteitä. Jäi siis paljon korjattavaa ja jatkossa harjoituksiin fiilattavaa, Juho Pirinen kommentoi.

Nizzan naisten kilpailussa Laura Karhunen jatkoi varmaa työskentelyä myös vapaaohjelmassa ja keräsi uransa korkeimmat kansainvälisellä jäällä tehdyt pisteet 157,14. Ohjelmaan sisältyneet pikkuvirheet pudottivat kuitenkin 20-vuotiaan helsinkiläisen lyhytohjelman jälkeiseltä toiselta sijalta kilpailun neljänneksi.

– Vapaaohjelmakin oli minulta hyvä suoritus, vaikka varsinkin hyppy-yhdistelmiini jäi vielä parannettavaa. Ohjelman loppupäässä olin aika hapoilla, mutta sain sinnekin puristettua elementit ihan tyydyttävästi, totesi Karhunen.

Linnea Ceder luisteli epäonnista lyhytohjelmaansa huomattavasti varmemman vapaaohjelman ja nousi lopputuloksissa yhteispistein sijalle kahdeksan pistein 134,69.

– Haasteista huolimatta olen tosi tyytyväinen vapaaohjelmaani. Vähän haparointia siihenkin joissain kohdin sisältyi ja pisteet jäivät melko alhaisiksi, mutta tämä oli hyvää harjoitusta kahden viikon päähän, jolloin luistelen Grazissa, Cup of Austriassa. Kilpailutaukoni on koronan vuoksi ollut pitkä.

Naisten kilpailun voitti Ranskan Lea Serna, 188,86.

Tulokset


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024