Uutiset

Muodostelman kausi käyntiin viikonvaihteessa

Muodostelmaluistelun SM-seniorit, -juniorit ja -noviisit aloittavat kilpailukautensa lauantaina ja sunnuntaina Helsingissä. Ensimmäisessä SM-valintakilpailussa joukkueet tavoittelevat paikkoja maaliskuussa Tampereella järjestettäviin Suomen mestaruuskilpailuihin. Viikonlopun aikana Helsingin jäähallissa kilpailee 38 joukkuetta yli 850 luistelijan voimin.

Koronan kuihduttamien kausien jälkeen SM-sarjan joukkueiden yhteinen toive on, että nyt avautuisi täysi kilpailukausi, joka huipentuisi tauon jälkeen MM-kilpailuihin sekä seniori- että juniorisarjassa.

Suomen viisi seniorijoukkuetta saivat ensi kosketuksen kauteen jo lokakuussa järjestetyssä Espoo Finlandia Trophy Espoossa, jossa muodostelma kilpaili lyhytohjelmin. Helsingin jäähallissa käytävä SM-valintakilpailu on kuitenkin vuoden koronasulun jälkeen ensimmäinen virallinen kilpailu, jossa joukkueet esittävät sekä lyhyt- että vapaaohjelmansa.

Tiukinta kilpailua Suomen mestaruudesta ja kahdesta MM-kisapaikasta ovat perinteisesti käyneet helsinkiläiset Helsinki Rockettes, Marigold IceUnity ja Team Unique. Kaikki kolme ovat lajin maailmanmestareita ja MM-mitalisteja.

Helsingin Taitoluisteluklubin ja Helsinki Rockettesin päävalmentaja Kaisa Arrateigin mielestä on upeaa päästä kilpailemaan.

– Tässä kohtaa kautta tilanne on tietysti arvoituksellinen, koska vielä on vähemmän ohjelmien toistoa alla ja viimeisestä oikeasta kilpailusta on pitkä aika. Tiedostan, että suorituksiin voi mahtua sitä ja tätä vielä tässä kohtaa. Mutta olen ihan täpinöissäni, hän summaa.

Arrateig arvioi, että pitkästä aikaa kisakatsomoon pääsevä yleisö tekee kilpailuista jälleen erityisen, sillä kaikki odottavat lajin näkemistä livenä.

Helsingin Luistelijoiden ja Marigold IceUnityn päävalmentaja Anu Oksanen odottaa luistelijoidensa tavoin innolla kilpailukautta, joka päästään nyt aloittamaan rikkonaisen ja erikoisen viime kauden jälkeen.

– Viime kaudella esimerkiksi seniori- ja juniorijoukkueilla oli erilaiset mahdollisuudet päästä harjoittelemaan, sillä kaikki eivät päässeet jääharjoitteluun.

Valmentajana hän odottaa mielenkiinnolla, miten ylipäätään luistelijoiden kauden aloitus sujuu.

 – Kun kilpailurutiinia puuttuu pitkältä ajalta, on selvää, että aloitus on arvoituksellinen ihan kaikille. Joka tapauksessa kausi on vasta alkamassa, ja meilläkin kehityssuunta on ylöspäin aina loppua kohti. Nyt ollaan tässä kohdassa, ja tämän jälkeen jatketaan hommia seuraavaan etappiin.

Helsingfors Skridskoklubbin ja Team Uniquen päävalmentaja Mirjami Penttinen toteaa, ettei kilpailu tuo paineita, vaikkei koronavuoden jälkeen juuri kisarutiinia ole. Edessä on vasta kauden aloitus, jonka hän toivoo jatkuvan normaalina kisakautena.

– On puhtaasti kivaa päästä kisoihin ja olen kiitollinen, että saadaan jälleen kilpailla. On myös hyvä mieli siitä, että katsomossa on jälleen yleisö kannustamassa luistelijoita.

Kolmikolla kaksi haastajaa

Espoo Synchronized Skatersin Lumineers haastaa jo viidettä kautta kotimaisia kilpasiskoja. Se on noussut kausi kaudelta lähemmäs sekä kotimaista että kansainvälistä kärkeä.  

– Innolla odotamme viikonloppua. On ihanaa päästä kisaamaan yleisön eteen ja esittämään uusi vapaaohjelma. Finlandia Trophyn jälkeen olemme keskittyneet erityisesti vapaaohjelman työstämiseen ja hakeneet lyhytohjelmaan lisää vauhtia, voimaa ja musiikin tulkintaa, kertoo joukkueen vastuuvalmentaja Liisa Lakela.

Tuorein haastaja kotimaisessa seniorisarjassa on Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges. Valmentaja Siiri Eskelinen odottaa kilpailulta erityisesti paluuta normaaliin, kaikesta tavallisesta nauttimista yhdessä tiimin ja valmentajakollegoiden kanssa.

– Lähdemme ensimmäiseen kokonaiseen seniorikisaan todella innoissamme. Molemmat ohjelmat ovat hyvässä alkukauden kunnossa ja on ihanaa päästä pitkän tauon jälkeen esiintymään kunnon yleisölle myös vapaaohjelmalla.

Junioreissa 14 joukkuetta

SM-juniorisarjaan osallistuu tällä kaudella 14 joukkuetta, joista untuvikkona mukaan on noussut KooKoo Jäätaitureiden Celestials Kouvolasta. Se on kaikkien aikojen ensimmäinen kymenlaaksolainen joukkue muodostelmaluistelun SM-tasolla.

SM-noviisien sarjassa kilpailee 19 joukkuetta kahdessa lohkossa. Lauantaina nähdään jäällä ykköslohkon kymmenen joukkueen kisaohjelmat. Sunnuntaina kilpailevat kakkoslohkon yhdeksän joukkuetta.

Ensimmäisen valintakilpailun järjestää Helsingin Taitoluisteluklubi.

Ensimmäisen SM-valintakilpailun aikataulu:

LAUANTAI 6.11.2021

15.00–16.30 SM-noviisit, lohko 1, vapaaohjelmat

16.55–19.06 SM-juniorit, lyhytohjelmat

19.31–20.03 SM-seniorit, lyhytohjelmat

Päivän päättää noviisien 1. lohkon palkintojenjako.

SUNNUNTAI 7.11.2021

15.00–16.23 SM-noviisit, lohko 2, vapaaohjelmat

16.48–19.13 SM-juniorit, vapaaohjelmat

19.38–20.19 SM-seniorit, vapaaohjelmat

Lisätietoa kilpailusta www.muodostelmaluistelu.com

Kilpailun aikataulu, luistelujärjestykset ja tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/2122/MLSM1vk/index.htm

Kilpailua voi seurata suoratoistona SkatingFinland LIVE ja Ruutu+ -palvelussa molempina päivinä osoitteessa www.skatingfinland.fi/live.

Kilpailun käsiohjelma ja on-linetulokset löytyvät SkatingFinland-mobiilisovelluksesta. Voit ladata sovelluksen App Storesta ja Google Play -kaupasta.”


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024