Uutiset

Jenni Saarinen ja jäätanssijat kolmansina Saksassa

Yksinluistelija Jenni Saarinen ja jäätanssipari Yuka Orihara – Juho Pirinen starttaavat vapaaohjelmiinsa hienosti kolmansilta sijoilta NRW Trophyssa Saksassa. Jenni Saarinen sai lyhytohjelmastaan 57,26 pistettä, Suomen jäätanssijoiden pistesaldo rytmitanssista oli 60,79.

Jenni Saarinen käynnisti lyhytohjelmansa laadukkaalla kahden kolmoistulpin yhdistelmällä, mutta seuraava hyppyelementti, kolmoissalchow, päätyi jään pintaan.

– Se hyppy päättyi jo ennen kuin alkoikaan. Huolimatonta minulta, harmitteli Saarinen naurahdellen.

– Mutta hyvä fiilis minulla oli läpi ohjelman, nautin aina tämän ohjelmani luistelusta. Ja yritin tehdä kaiken muun, kuten piruetit huolellisesti.

Naisten kärkikolmikko on tasainen. Kilpailua johtaa Ranskan Lea Serena, 59,89, ja toisena on Hollannin Lindsay Van Zundert, 58,72.

Suomen jäätanssijoiden vauhdikkaasti käynnistynyt suoritus koki melko harvinaisen virheen. Juho Piriseltä pääsi nostoa alas tuodessaan terä lipsahtamaan niin vinoon, että ote jäähän katosi ja mies kävi kontillaan jäällä.

– Vaikka saimme sen jälkeen pidettyä kunnialla paketin kasassa, ei ollut meidän päivämme. Tuli lisäksi pienempiä virheitä, Pirinen sanoi suorituksen jälkeen.

Jäätanssikisaa johtavat ranskalaiset Natacha Lagouge – Arnaud Caffa pistein 64,57.

Suomen miesedustaja Dortmundissa käytävässä kilpailussa on Valtter Virtanen. Hän luisteli lyhytohjelmansa pitkän uran tuomalla varmuudella, mutta ei ollut suoritukseensa tyytyväinen.

– Vaikka ei tullut suurempia virheitä, jäällä oli väsynyt mies tänään. En saanut suoritukseeni parasta intensiteettiä.

Virtanen keräsi 61,31 pistettä ja on neljäntenä. Johdossa on Sveitsin Lucas Britschgi, 76,42.

NRW Trophyn juniorisarjoissa Arttu Juusola sijoittui neljänneksi pistein 150,63, ja Wilma Levola oli sijalla 14, 97,31.

Tulokset


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024