Uutiset

Syysliittokokous ja hallitusvalinnat

Suomen Taitoluisteluliiton sääntömääräinen syysliittokokous järjestettiin lauantaina Hotelli Clarionissa, Helsingissä. Kokouksessa esiteltiin budjetti ja toimintasuunnitelma vuodelle 2022 sekä valittiin hallitusjäsenet erovuoroisten tilalle seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Äänestyksen jälkeen jatkokaudelle valittiin Mika Saarelainen Helsingistä ja Jouko Pitkänen Espoosta sekä uusiksi liittohallituksen jäseniksi valittiin Nina Dahlström-Weber Helsingistä ja Nina Salmela-Mäkelä Kouvolasta.

Hallitusjäseninä  jatkavat vuoden 2022 loppuun Sini Aarnio-KurkiVirpi HurriMarko Laaksonen sekä Marie Lundmark. Samoin Janne Korhosen puheenjohtajakausi jatkuu vuoden 2022 loppuun saakka. 

Seuraseminaarissa puhuttiin työssä jaksamisesta ja huippu-urheilustrategiasta

Suomen Taitoluisteluliitto teetti keväällä Taloustutkimuksella laajan lajikulttuuritutkimuksen, jossa kiire ja oma jaksaminen oli haasteena sekä valmentajilla että seuratoimijoilla. Valmentajat toivoisivat omalta seuraltaan tukea työssäjaksamisessa, työnkuvan selkiyttämisessä ja työnohjauksessa. Kun taas seuratoimijoiden haasteet liittyvät rajallisiin taloudellisiin resursseihin, liialliseen työmäärän sekä halukkaan vapaaehtoisen talkootyöväen vähyyteen. Seurakouluttaja Mikko Mäntylä pureutui omassa puheenvuorossaan näihin teemoihin ja kertoi parhaista käytänteistä, miten työssä jaksamiseen voidaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi.

– Kertokaa tarkkaan mitä olette tekemässä, tehkää sitä mitä sanotte ja rakentakaa koko organisaatio tämän ympärille, kannustaa Mäntylä.

Kirkkaimman kärjen saavuttamiseksi liitto aloitti alkuvuodesta yksinluistelun huippu-urheilustrategian (HUS) kehitystyön liiton valmennuspäällikkö Satu Niittysen johdolla. Niittynen esitteli uudistettua strategiaa seuroille nostaen HUS:n merkittäviksi kehityskohteiksi nykyistä voimakkaamman tuen päivittäisvalmennukseen sekä nuorten ikäryhmien laadukkaan valtakunnallisen valmentautumisverkoston. 

– Uuden huippu-urheilustrategian avulla voidaan tehdä paremmin luistelijaa palvelevia yksilöllisiä ratkaisuja, jotka auttavat urheilijaa menestymään ja kehittymään, Niittynen kertoo.

Yhteistyötä henkilökohtaisten valmentajien, huippu-urheiluseurojen ja liiton välillä tulee myös parantaa. Uudistetun strategian tuloksia toivotaan nähtävän jo vuoden 2026 olympialaisissa Milanossa.

Kohti EM2023 -kotikilpailuja – vetovoimaa, vaikuttavuutta ja menestystä

Vuonna 2022 liitto tulee laajentamaan harrastuspohjaa entisestään tukemalla seurojen elinvoimaisuutta seurakäynneillä ja alueellisen näkyvyyden lisäämisellä. 

Vetovoimatekijöitä vahvistetaan valmentajien ja arvioijien osaamisen kehittämisellä, käynnistämällä ohjelma arvioijapolun tukemiselle sekä jatkamalla sähköisten alustojen kehitystyötä. 

– Liiton visio ”Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla” on liiton perusta, josta syntyy missio ja vuosittaiset toimintasuunnitelmat, muistuttaa liiton puheenjohtaja Janne Korhonen. 

Taitoluistelun vaikuttavuutta ja merkittävyyttä lisätään jatkamalla muodostelmaluistelun olympiastatuksen hankkimista, jatketaan tiivistä yhteistyötä Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) kanssa ja jatketaan arvokilpailujen hakemista.

Liittokokouksen yhteydessä jaettiin myös koronapandemian vuoksi jakamatta jääneet vuosien 2020 ja 2021 kevätliittokokouksien myöntämät Suomen Taitoluisteluliiton ansiomerkit sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomitalit ja -ristit.

Suomen Taitoluisteluliiton ansiomerkit
Kevät 2021
Laura RaitioKultainen ansiomerkki järjestölliset ansiot, liittohallituksen jäsen ja puheenjohtaja
Leo LenkolaPronssinen ansiomerkki tuomari (Jäätanssi ISU-luokan tuomari)
Henriikka LatvaPronssinen ansiomerkki tekninen (Muodostelmaluistelu ISU-luokan tekninen spesialisti)
Kevät 2020
Kirsi GreisKultainen ansiomerkki järjestölliset ansiot, liittohallituksen jäsen ja seuratoiminta
Virpi Kunnas-HelminenKultainen ansiomerkki tuomari (Jäätanssi ISU luokan tuomari)
Ritva Laaksonen-HeikkiläKultainen ansiomerkki tuomari (Muodostelmaluistelun kansallinen ylituomari)
Emmi PeltonenKultainen ansiomerkki urheilulliset ansiot (EM 5.)
Katri LaaksoHopeinen ansiomerkki tuomari (Yksinluistelun kansallinen ylituomari)
Juha RättöHopeinen ansiomerkki tuomari (Yksinluistelun kansallinen ylituomari)
Anna VaalasrantaHopeinen ansiomerkki tuomari (Muodostelmaluistelun SM ylituomari, kansainvälinen tuomari)
Paulina CarlsonPronssinen ansiomerkki tekninen spesialisti
Linnea CederPronssinen ansiomerkki urheilulliset ansiot (EM 12.)
Jenni LindströmPronssinen ansiomerkki tuomari (Yksinluistelun SM-tuomari)
Iina MännikköPronssinen ansiomerkki tekninen spesialisti
Yuka OriharaPronssinen ansiomerkki urheilulliset ansiot (EM 18.)
Juho PirinenPronssinen ansiomerkki urheilulliset ansiot (EM 18.)
Marja ValajärviPronssinen ansiomerkki tekninen spesialisti
Opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomitalit- ja ristit
2021
Hely AbbondatiOKM:n myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Ansioristi
Merja KosonenOKM:n myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Kultainen Ansioristi
Leena KurriOKM:n myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Kultainen Ansioristi
Pirkko Patja  OKM:n myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Ansiomitali
2020
Heidi ValkamaOKM:n myöntämä Liikuntakulttuurin ja Urheilun Ansiomitali

Kuvassa: Sini Aarnio-Kurki, Jouko Pitkänen, Virpi Hurri, Nina Dahlström-Weber, Janne Korhonen ja Marko Laaksonen.
Kuva STLL


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024