Uutiset

Turkkila ja Versluis eivät kilpaile EM-jäällä

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis joutuvat vetäytymään Tallinnassa käytävistä taitoluistelun EM-kilpailusta Turkkilan sairastaman koronaviruksen vuoksi. Jäätanssin rytmitanssikilpailu käydään perjantaina ja vapaatanssiosio lauantaina.

Turkkila sairasti lieväoireisen koronaviruksen aiheuttaman taudin joulukuun lopussa; Turkkilan PCR-testi näyttää kuitenkin edelleen positiivista. Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) sääntöjen mukaan kilpailuun osallistuakseen urheilijan PCR-arvon tulee olla negatiivinen.

– Olen iloinen, että olen päässyt jo takaisin treeneihin. Tunnen oloni hyvävointiseksi ja terveeksi.
Kolme rokotusta lievitti varmasti oireita ja mahdollisti nopean paluun arkeen.

– Olemme kiitollisia kaikista terveydenhuoltoon liittyvistä perusteellisista ja nopeista tukitoimista, joita sain heti sairastuttuani. Vaikka EM-kisoista poisjäänti harmittaa, on katseemme käännetty jo Pekingiin, Turkkila sanoi.

Turkkila–Versluis on jo valittu edustamaan Suomea Pekingin talviolympialaisiin.

Varaluistelijoiksi nimetyt Yuka Orihara ja Juho Pirinen ovat toipumassa koronaviruksesta, joten Suomella ei ole edustusta EM-kilpailun jäätanssissa.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kuvattuina Finlandia Trophy Espoossa lokakuussa 2021.
Kuva Sari Niskanen.



Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024