Uutiset

Taitoluistelun EM: Virtanen ennätyspistein sijalle 19

Valtter Virtanen sijoittui 19:nneksi taitoluistelun EM-kilpailuissa Tallinnassa. Virtanen luisteli kansainväliset ennätyspisteensä niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassa ja kohensi kolmen vuoden takaista kokonaisennätystään reilulla kymmenellä pisteellä lukemiin 190,97.

Vaikka alun neloishyppy ei vielä onnistunut ja muutamien hyppyjen alastuloissa oli pientä epäpuhtautta, kehkeytyi Adam Solyan koreografioimasta modernista vapaaohjelmasta tyylikäs ja laadukas kokonaisuus.

– Nämä olivat siistit kisat. Urani paras arvokisa, Valtter Virtanen iloitsi luistelunsa jälkeen.

Aiemmin virheitä pelännyt luistelija on löytänyt uuden vireen luisteluunsa ja nauttii edelleen urheilusta arvokilpailutasolla. Rentous ja varmuus harjoituksissa ovat siirtyneet myös kilpailutilanteisiin.

– Kun turha häslääminen on jäänyt taakse ja palaset elämän eri osa-alueilla ovat loksahtaneet kohdilleen, on tekemiseen tullut rauha. On hienoa huomata, että olen pystynyt kehittymään niin teknisesti kuin esiintyjänä, kilpailujen vanhin osallistuja, 34-vuotias Virtanen analysoi.


Virtasen haastattelut olivat ohjelman jälkeen kysyttyä tavaraa. Moni halusi kuulla, miten suomalainen onnistuu yhdistämään lääkärin ammatin ja huippu-urheilun.

– Joskus tein jopa 40 tuntia lääkärin työtä viikossa ja harjoittelin samalla. Viimeisen vuoden ajan olen keskittynyt nyt vuoden vanhaan tyttäreeni sekä urheilemiseen ja tehnyt töitä vain kymmenisen tuntia viikossa. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet elämäni parasta aikaa, Virtanen sanoi.

Kauaa ei Virtanen perheineen lomaile, sillä viikon päästä Saksan Oberstdorfissa odottaa jo kansainvälinen Bavarian Open -kilpailu ja kahden viikon päästä Pohjoismaiset mestaruudet Tanskassa. Muitakin kilpailuja on kalenteriin merkittyinä. Syynä kilpailuintoon ovat maaliskuisiin MM-kilpailuihin vaadittu vapaaohjelman teknisten pisteiden raja 64, joka miesluistelijoiden on saavutettava saadakseen osallistumiskelpoisuuden. Tallinnassa Virtanen jäi siitä 7,25 pistettä *).

Euroopan mestariksi luisteli
Venäjän Mark Kondratiuk, hopeaa sai Italian Daniel Grassl ja pronssia Latvian Deniss Vasiljevs.

*) korjattu 3,25->7,25.


http://www.isuresults.com/results/season2122/ec2022/

Valtter Virtasen valmennustiimiin kuuluu vaimo Alina Myer-Virtanen ja Michael Huth.

Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024