Uutiset

Linnea Ceder ja Valtter Virtanen ennätysvauhdissa Saksassa

Taitoluistelun tuore SM-hopeamitalisti Linnea Ceder aloitti Bavarian Openin Saksassa vakuuttavasti. Hän luisteli lyhytohjelmassa uuden ennätyksensä 58,95 ja lähtee vapaaohjelmaan toiselta sijalta. Myös Valtter Virtanen rikkoi lyhytohjelmassa aiempia ennätyksiään.

19-vuotiaalle Linnea Cederille ennätyspisteet tulivat hieman yllätyksenä.

– Jännitin yllättävän paljon. Alkuasennossa en edes tuntenut jalkojani, eikä ohjelmani mennyt mielestäni niin rentoutuneesti kuin normaalisti. Mutta täytyy olla tietysti tyytyväinen, vaikka napakamminkin olisin voinut luistella.

Keravalaisen ohjelman avasi kaunis kolmoislutzin ja kaksoistulpin yhdistelmä, ja myös kolmoisflippi ja kaksoisaxel sujuivat vaivatta. Ceder sai kaksi kolmesta piruetistaan pyörimään korkeimmalla vaikeustasolla.

Cederin edellä ennen vapaaohjelmaa on Saksan Kristina Isaev pistein 60,11.

Miesten lyhytohjelmakilpailussa Valtter Virtanen todisti, että menestys ruokkii menestystä. Hienot EM-kilpailut tässä kuussa luistellut 34-vuotias komisteli kansainvälisten jäiden lyhytohjelmaennätystään lukuun 69,90.

– Kun on onnistumisia takana, se ruokkii itseluottamusta. Kisaaminen on nyt kivaa, aika harvinainen fiilis urheilijalle. Sain tänään aikaiseksi perusvarmaa tekemistä, vaikka palautuminen EM-kilpailuista jäi lyhyeksi.

Valtter Virtanen lähtee vapaaohjelmaan neljänneltä sijalta. Miesten kilpailua johtaa Saksan kaj Jagoda, 77,17.

Myös Suomen toinen edustaja naisten kilpailussa, Olivia Lisko, lähtee hyvistä asemista vapaaohjelmaan. Vasta 15-vuotias helsinkiläinen on tuloslistalla seitsemäntenä pistein 52,34.

– Ohjelman alun hyppy-yhdistelmässä toinen tulppi jäi kakkoseksi, ja se tietysti harmittaa. Mutta muuten fiilikset ovat hyvät, ja pisteeni olivat yllättävänkin korkeat.

Junioripojissa Suomen Matias Lindforsin kilpailu sujui alavireisesti, molempiin ohjelmiin osui 14-vuotiaan itsensäkin yllättäneitä virheitä erityisesti hypyissä.

Lindfors keräsi suorituksistaan hänelle erittäin matalat yhteispisteet 121,90 ja sijoittui niillä sijalle 14.

– Aina ei voi mennä hyvin, kuittasi Lindfors kompurointinsa.

– Tämä oli vasta ensimmäinen kansainvälinen kilpailuni tällä kaudella, ja totta kai toivon, että ensi viikolla PM-kilpailuissa pääsen parantamaan suoriuksiani.

Junioripoikien kilpailun voitti Japanin Tasuya Tsuboi pistein 238,34.

Miesten ja naisten vapaaohjelmat luistellaan Saksan Oberstdorfissa lauantaina.

Aikataulut ja tulokset: http://www.deu-event.de/results/BO2022/index.htm


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024