Uutiset

Oona Ounasvuorelle ja Valtter Virtaselle PM-kultaa

Vahvan kilpailun tehnyt Oona Ounasvuori juhli uransa ensimmäistä PM-kultaa Tanskassa sunnuntaina. Pisteet 169,00 ovat helsinkiläisluistelijan ennätys. Myös Valtter Virtanen pokkasi ensimmäisen miesten PM-mestaruuden pistein 190,63.

Oona Ounasvuori oli PM-kisojen molemmissa kilpailuosioissa kiistaton ykkönen.

– Lopputulokseen olen tyytyväinen, vapaaohjelmaani en niinkään. Minulla on tällä kaudella ollut vaikeuksia enemmänkin lyhytohjelmassani, ja nyt kun se meni hienosti, vapaaohjelmaani tuli liikaa hyppyjen alastulovirheitä. Mutta Pohjoismaiden mestaruus merkitsee minulle paljon, ja uudet ennätyspisteet lämmittävät. Pistekertymää on tosin tavoite parantaa vielä paljon.

Muista Suomen naisedustajista Olivia Lisko nousi varmalla vapaaohjelmallaan pronssille pistein 149,63. Lyhytohjelman jälkeen kakkosena olleelle Linnea Cederille vapaaohjelma oli vaikea, ja hän sijoittui lopputuloksissa neljänneksi, 147,41.

PM-hopeaa kävi Tanskasta hakemassa Taiwanin Tzu-Han Ting, 161,40.

Erinomaisia kilpailuja tammikuussa luistellut Valtter Virtanen lähti PM-kilpailuihin monentasoisin odotuksin. Hän halusi itselleen tähän asti palkintokaapista puuttuneen miesten PM-kultamitalin. Sen tavoittelu ei ollut vaikeaa, Virtanen voitti molemmat kilpailuosiot ja ylitti reilulla kahdeksalla pisteellä hopealle sijoittuneeseen Puolan Kornel Witkowskiin tuloksen.

Vielä tärkeämpi tavoite oli tehdä PM-vapaaohjelmassa MM-kisoihin vaadittavat tekniset pisteet. Virtanen haaveili puolivakavissaan myös 200 yhteispisteen rajan rikkomista, miehen kauden paras on juuri sen alle, 197,80. Nämä kaksi jäivät toteutumatta, mutta ne eivät jääneet kaivelemaan.

– Kahden kolmoishypyn yhdistelmän yrittäminen jäi vapaaohjelmani loppupuolelle eikä siellä oikein ollut paikkaa sille. Tajusin, että MM-pisteiden teko on karkaamassa käsistäni ja päätin tyynesti keskittyä luistelemaan mestaruudesta. PM-kilpailut olivat kuitenkin jo neljäs kisa tällä kaudella, jolloin keräsin yli 190 pistettä, joten hyvä tekemisen meininki luistelussani on.

Valtter Virtasella on aikaa MM-pisteiden hakemiseen koko helmikuu.

– Täytyy kotona katsoa rauhassa kansainvälistä kilpailukalenteria. Se on varmaa, että ensi viikolla en kilpaile, tahti on ollut sen verran kova viime viikot.

Suomen toinen miesedustaja Lauri Lankila oli PM-jäällä neljäs, 156,75.

Suomi oli taitoluistelun PM-kisojen ylivoimaisesti paras maa kaikkiaan 12 mitalilla.

Tulokset ja aikataulut: http://resultater.danskate.dk/Nordics2022/


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024