Uutiset

Taitoluistelun EM-kilpailut siirtyvät Espoon Metro Areenalle

Kansainvälinen luisteluliitto (ISU) myönsi syksyllä 2020 taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut järjestettäväksi Hartwall Arenalla. Hallin ollessa toistaiseksi suljettu, ISU vahvisti kokouksessaan kilpailujen uudeksi järjestämispaikaksi Espoo Metro Areenan. EM-kilpailut järjestetään 25. – 29. tammikuuta 2023.

Suomen Taitoluisteluliitto järjestää Metro Areenalla vuosittain kansainvälisen taitoluistelukilpailun Finlandia Trophy Espoon. 

– Metro Areenan puitteet ovat taitoluistelulle tutut ja toimivat. Positiivista on myös se, että halli on metron myötä katsojille helposti saavutettavissa. Meillä on ollut hyvä yhteistyö jo Finlandia Trophyn osalta sekä Metro Areenan että Espoon kaupungin kanssa, joten tämä on sille luonnollinen jatkumo, kertoo EM2023-kilpailujen pääsihteeri Outi Wuorenheimo.

– Toivotamme eurooppalaiset huippuluistelijat ja yleisön lämpimästi tervetulleiksi. Espoossa on erinomaiset valmiudet myös kansainvälisten suurtapahtumien järjestämiseen ja hyvät puitteet huipputaitoluistelulle. EM-kilpailut tuovat näkyvyyttä lajille, motivoivat ja lähentävät harrastavia nuoria ja lapsia heidän esikuviinsa, sanoo Mervi Heinaro, Espoon elinvoimajohtaja.

Kymmenen viime vuoden aikana Suomen Taitoluisteluliitto on järjestänyt taitoluistelun puolella useita arvokilpailuja: EM-kilpailut vuonna 2009, MM-kilpailut 2017 ja lisäksi Grand Prix-kilpailun syksyllä 2018. Muodostelmaluistelun senioritason MM-kilpailut on järjestetty kahdesti, vuosina 2011 ja 2019.

Samassa kokouksessa vahvistettiin taitoluistelun Challenger-sarjan Finlandia Trophy Espoo -kilpailun ajankohta. Järjestyksessään 26. Finlandia Trophy Espoo järjestetään Metro Areenalla 6.-9.10.2022. 

Lisätiedot:
Taitoluistelun EM2023, Outi Wuorenheimo, pääsihteeri, 040 940 2315


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024