Kilpailutiedotteet

Finlandia Trophy Espoo avaa huippuluistelukauden

Suomen Taitoluisteluliitto järjestää tulevalla kaudella kolme kansainvälistä taitoluistelukilpailua Espoo Metro Areenalla. Kilpailukimaran avaa Kansainvälisen luisteluliiton Challenger-sarjaan kuuluva Finlandia Trophy Espoo, joka järjestetään 6.–9.10.2022. Jäällä nähdään yksinluistelun, jäätanssin ja pariluistelun lisäksi myös huippumuodostelmaluistelua sekä soveltavan luistelun Special Olympics -sarja. 

Finlandia Trophy Espoon jälkeen Suomen Taitoluisteluliitto järjestää 25.–27.11.2022 Kansainvälisen luisteluliiton Grand Prix -sarjaan kuuluvan Grand Prix Espoo -kilpailun. Monitapahtumaisen kauden päättää Espoo Metro Areenalla 25.–29.1.2023 taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut.

Jo 26. kerran järjestettävän Finlandia Trophy Espoon jäällä nähdään taitoluistelijoita 27 maasta. Keväällä järjestettyjen Pekingin olympialaisten jälkeen moni menestynyt taitoluistelija päätti uransa. Sukupolvenvaihdoksen myötä näemmekin Finlandia Trophy Espoossa monia juniorisarjan MM-mitalisteja. Espoo Metro Areena on toiminut näyttämönä usealle tulevaisuuden tähdelle aiemminkin. Ensimmäisen olympiakultansa vuonna 2014 saavuttanut Yuzuru Hanyu voitti Finlandia Trophyn vuonna 2012 hypäten ensimmäisen kilpailuissa onnistuneen neloissalchowin.

Suomalaiset mitalijahdissa jäätanssissa

Suomen jäätanssiparit avaavat kautensa Finlandia Trophy Espoo -kilpailussa. Maailmanlistalla yhdeksäntenä olevat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä viime kaudella upeasti ennätyspisteensä luistelleet Yuka Orihara ja Juho Pirinen tanssivat Finlandia Trophyn mitaleista muun muassa kanadalaisten Laurence Fournier Beaudryn ja Nikolaj Soerensenin sekä yhdysvaltalaisten Kaitlin Hawayekin ja Jean-Luc Bakerin kanssa.

Naisten sarjassa näemme neljä suomalaista

Finlandia Trophy Espoossa debytoivat Janna Jyrkinen ja Nella Pelkonen saavat seurakseen kokeneemmat Linnea Cederin ja Oona Ounasvuoren. Suomalaiset saavat kovan vastuksen kevään MM-kilpailuissa kuudenneksi sijoittuneesta georgialaisesta Anastasiia Gubanovasta ja eteläkorealaisesta, Four Continent -kilpailussa kolmanneksi sijoittuneesta Kim Yelimista. Viime kaudella junioreiden MM-kilpailuissa kolmanneksi sijoittunut yhdysvaltalainen Lindsay Thorngren haastaa myös varmasti vanhempia kilpasiskojaan.

Suomea useasti arvokilpailuissa edustaneet Emmi Peltonen ja Jenni Saarinen avaavat kautensa vasta myöhemmin. 

Junhwan Cha mukana miesten sarjassa

Miesten sarjassa Espoon jäälle liukuu muun muassa Pekingin olympialaisissa viidenneksi sijoittunut ja viime vuoden Four Continents -kilpailun voittanut Junhwan Cha. Eteläkorealainen on tuttu suomalaisyleisölle neljän vuoden takaa Helsinki Grand Prix’sta, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Miesten kilpailussa nähdään myös nuoria tulevaisuuden lupauksia, kun junioreiden MM-kilpailussa kuudenneksi sijoittunut virolainen Mihhail Selevko ja kymmenenneksi luistellut ruotsalainen Andreas Nordeback mittaavat taitojaan kokeneempia kilpakumppaneitaan vastaan. Sarjaan lunasti paikkansa myös kaksi suomalaista: kokenut, kuusinkertainen Suomen mestari Valtter Virtanen ja upeasti ennätyspisteillään kautensa junioreiden Grand Prix- kilpailussa avannut 18-vuotias Makar Suntsev

Pariluistelussa mitalisijoja tavoittelevat uudet nimet

Pariluistelussa olympiavuoden jälkeen nähtävä vaihtuvuus on suurinta, ja mitalisijoja tavoittelevat nyt uudet nimet. Kärkeä edustavat tämän kevään junioreiden MM-kilpailuissa kolmanneksi sijoittuneet kanadalaiset Brooke McIntosh ja Benjamin Mimar sekä neljänneksi luistelleet yhdysvaltalaiset Anastasiia Smirnova ja Danylo Siianytsia. Jäällä nähdään myös suomalaisväriä, kun Alisa Efimova kilpailee saksalaisen parinsa Ruben Blommaertin kanssa. Pari edustaa Saksaa.

Muodostelmaluistelijat avaavat kautensa Espoossa

Muodostelmaluistelun lyhytohjelmien kutsukilpailussa nähdään ensi kertaa yhdysvaltalaisjoukkue Team Haydenettes, joka saapuu Espooseen suomalaisen valmentajansa Saga Krantzin kanssa. Kovan vastuksen heille tarjoavat viime vuoden MM-kilpailuissa toiseksi sijoittunut Marigold IceUnity ja kolmanneksi luistellut Helsinki Rockettes sekä muut suomalaiset huippujoukkueet Team Unique ja Dream Edges. Kilpailun yhteydessä nähdään Suomen ensimmäinen Elite 12 -sarjassa luisteleva muodostelmaluistelujoukkue, kun Lumineers esittää näytösluontoisesti lyhytohjelmansa.

Special Olympics -sarjassa mukana neljä suomalaista

Special Olympics -taitoluistelijat kilpailevat Finlandia Trophyn avajaispäivänä. Suomen joukkueessa luistelevat Jenna JokelaElina Salminen, Vilja Tamminen ja Viivi Väistö.

Finlandia Trophy Espoon osallistujat
Finlandia Trophy Espoon aikataulu
Liput

Kuva: Antti Lehto


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024