Kilpailutiedotteet
Kansainvälinen taitoluistelukilpailu Finlandia Trophy Espoo jatkui tänään miesten ja pariluistelun vapaaohjelmakilpailulla Espoo Metro Areenalla.
Suomen Valtter Virtanen luisteli sujuvan vapaaohjelman ja oli miesten kokonaiskilpailussa 14:s pistein 185,19.
Virtanen aloitti ohjelmansa näyttävällä kolmoislutz-kaksoistulpilla, mutta ohjelman toiseksi hyppyelementiksi suunniteltu neloistulppi jäi tällä kertaa vain kahteen kierrokseen. Yli kymmenen pistettä pottiin tuonut kolmoistulppi-kaksoisaxel-kaksoisaxel sen sijaan sujui moitteettomasti, kuten myös kolmoissalchow, -ritti ja -tulppi.
– Alkukauden vapaaohjelmaksi tämä oli ihan mallikas suoritus ja ohjelmassa oli paljon laadukkaita hyppyjä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kisaan, Valtter Virtanen kertoo.
Sääntömuutos mahdollistaa tällä kaudella hyppy-yhdistelmän korvaamisen hyppysarjalla, jolloin hypyn perään voi tehdä yhden tai halutessaan jopa kaksi axelia. Tällöin kaikista hypyistä saa pistelaskussa täyden arvon.
– Minulle tämä hyppysarjasäännön muuttaminen on iso juttu. Onnistumisprosenttini varmasti kymmenkertaistui, kun voin lisätä axelin toisen hypyn perään. Nyt kun otin vielä neloistulpin ohjelmaan mukaan, niin voin tehdä kolmoistulpin perään kaksi kaksoisaxelia. Tämä on paras sääntömuutos, mikä koko urani aikana on tullut, 35-vuotias konkariluistelija kertoo.
Suomen toinen edustaja Makar Suntsev saavutti pisteet 177,17 ja oli 16:s. 18-vuotias kotkalaisluistelija aloitti ohjelmansa vahvasti ja jäällä nähtiin muun muassa kolmoislutz-kolmoistulppi sekä kolmoissalchow-euler-kolmoissalchow.
– Olen aika tyytyväinen ohjelmaani tänään, mutta ohjelman loppupuolelle osuneet virheet harmittavat. Hyppyistumapiruetissa vauhti loppui täysin kesken, Suntsev kertoo.
Kilpailun voittoon luisteli Etelä-Korean Junhwan Cha pistein 253,20. Vapaaohjelmansa James Bondin tunnussäveliin luistellut Cha esiintyi karismaattisesti ja villitsi fanijoukot katsomossa korkealla neloissalchowilla ja -tulpilla sekä upeilla nelostasolle arvioiduilla pirueteillaan.
– Olen tosi iloinen, että pääsin Suomeen kilpailemaan, yleisö kannusti minua hurjasti. Olin täällä viimeksi neljä vuotta sitten ja oli hienoa tulla nyt takaisin. Ohjelmissani on vielä paljon parannettavaa, mutta olen ihan tyytyväinen suorituksiini. Tavoitteenani luistelussa on säilyttää nautinto ja ilo sekä välttyä loukkaantumisilta, Cha kertoo.
Toiseksi sijoittui Georgian Morisi Kvitelashvili 231,30 pisteellä ja kolmanneksi Ruotsin Andreas Nordebäck pistein 229,88.
Kilpailut jatkuvat huomenna klo 13.00 jäätanssin rytmitanssilla, naisten lyhytohjelmakilpailulla ja muodostelmaluistelun lyhytohjelmakutsukilpailulla.
Kuva Antti Lehto
Finlandia Trophy Espoo -sivut: https://www.finlandiatrophy.com/fi/
Tulokset: https://www.figureskatingresults.fi/results/2223/CSFIN2022/index.htm