Kilpailutiedotteet

Finlandia Trophy Espoo: Muodostelmaluistelun lyhytohjelmakilpailun tulokset

Finlandia Trophy Espoon kolmannen kilpailupäivän päätti kovatasoinen muodostelmaluistelun lyhytohjelmakilpailu. Kyseessä oli Challenger-sarjan yhteydessä järjestetty kutsukilpailu. Mukana oli neljä suomalaista joukkuetta ja yhdysvaltalainen Haydenettes, joka on voittanut maansa mestaruuden peräti 29 kertaa. 

Kilpailun voittoon luisteli Helsinki Rockettes pistein 68,00. Viime kevään MM-pronssimitalisteilta nähtiin herkkä Breathe-ohjelma, jonka musiikkiin joukkue on äänittänyt omaa hengitystään. Helsingin Taitoluisteluklubia edustavan Helsinki Rockettesin päävalmentaja Kaisa Arrateig kertoi, että oli hienoa päästä aloittamaan taas kilpailukausi. 

– Nautin katsoa ohjelmaa, kaikki meni hyvin, vaikka selvästi luistelijoita vähän jännitti. Toistoja on vasta vähän alla ja spesialistit tarkastivat pisteitä pitkään, Arrateig analysoi. 

Kilpailussa toiseksi sijoittui unimaailmaan Who is there? -ohjelmallaan liukunut Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity. Viime keväänä MM-hopeaa voittanut joukkue ansaitsi ohjelmastaan 67,74 pistettä. Joukkueen päävalmentaja Anu Oksanen kiitti uusiutunutta joukkuettaan onnistuneesta kauden avauksesta: Alun varovaisuus vaihtui rohkeaan luisteluun, ja kokonaisuus miellytti valmentajan silmää.

– Monta ensikertalaista pääsi kisakokoonpanoon. Ohjelman rakentaminen kesti normaalia pidempään, sillä toimivaa toteutusta piti etsiä ja kokeiluja mahtui ohjelman kehitysvaiheeseen useita, Oksanen pohti.

Erittäin yleisöystävällisen ja rytmikkään lyhytohjelman luistellut Haydenettes sijoittui kolmanneksi pistein 63,32. Päävalmentaja, pitkään Yhdysvalloissa asunut ja valmentanut suomalainen Saga Krantz piti joukkueensa kauden avauksesta, vaikka ohjelma saattaakin vaatia vielä muutoksia. 

– Tämä oli hieno, tykkäsin, Krantz totesi ytimekkäästi. 

Haydenettes-joukkueen kausi jatkuu Kaliforniassa marraskuussa.

Punaisissa puvuissa It ain’t over -ohjelmassaan hehkunut Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique sijoittui neljänneksi pistein 62,02. Vasta toista kauttaan SM-seniorisarjassa luisteleva, Kaarinan Taitoluistelijoita edustava Dream Edges sijoittui viidenneksi ohjelmallaan Sukupuolensa vanki. Joukkue keräsi pisteet 60,90.

Tulokset: https://www.figureskatingresults.fi/results/2223/FTSYS2022/index.htm
Kilpailusivu: https://www.finlandiatrophy.com/fi/

Kuva: Santtu Jaakkola


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024