Kilpailutiedotteet

Turkkila-Versluis uusivat viime vuoden voittonsa Ranskassa

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luistelivat Nizzassa Trophée Métropole Nice Côte d’Azur -kilpailun ylivoimaiseen voittoon. Pari nappasi johtoaseman heti rytmitanssikilpailussa 71,17 pisteellä. 

– Rytmitanssi lähti varovaisesti liikenteeseen. Emme aluksi kuulleet, kun musiikki lähti soimaan, minkä vuoksi jouduimme aloittamaan ohjelman alusta. Alku herpaantui siten hieman, eikä ollut parastamme. Loppua kohden saimme kuitenkin taas kiinni ohjelmasta ja pystyimme suorittamaan omalla tasollamme, Versluis kuvailee.

Vapaatanssissa pari ylsi uusiin ennätyspisteisiinsä 112,66 ja oli todella tyytyväinen suoritukseensa.

– Vapaatanssi oli mielestämme hyvä ja olemme siihen tyytyväisiä. Jos vertaa parin viikon takaiseen Finlandia Trophyyn, niin kokonaisuus oli paljon eheämpi. Tällä kertaa pystyimme tuomaan voimakkaampaa läsnäoloa esitykseen. Teknisissä tasoissa joitain pisteitä jäi saamatta, ja niitä lähdemme työstämään nyt seuraavia kisoja ajatellen. Tämä oli kuitenkin iso steppi eteenpäin, Turkkila iloitsee.

Yuka Orihara ja Juho Pirinen sijoittuivat jäätanssin kokonaiskilpailun neljänneksi pistein 160,66. Oriharan harmillinen kaatuminen rytmitanssin viime metreillä vei pisteitä, ja pari lähti vapaatanssiin niin ikään neljänneltä sijalta.

­- Rytmitanssin alkuun olemme tyytyväisiä. Koreografisen rytmisarjan lopussa tuli kuitenkin kaatuminen, joka jäi harmittamaan. Jäätanssissa kaatuminen on iso virhe, joka rokottaa paljon pisteitä, Pirinen harmittelee.

Vapaatanssiin pari ei ole täysin tyytyväinen.

– Tämä oli kauden kolmas kilpailumme ja vapaatanssin osalta heikoin suorituksemme. Ohjelmaan mahtui paljon pieniä virheitä. Menetimme jonkin verran teknisiä pisteitä, emmekä yltäneet omalle tasollemme, Pirinen kommentoi.

Jäätanssin kokonaiskilpailun toiseksi luistelivat Ranskan Marie Dupayage ja Thomas Nabais pistein 172,20. Kolmanneksi sijoittuivat puolestaan Ranskan Natacha Lagouge ja Arnaud Caffa 171,52 pisteellä.

Matthias Versluis, Juulia Turkkila ja valmentaja Maurizio Margaglio Trophée Métropole Nice Côte d’Azur -kilpailussa.

Nella Pelkonen sijoittui seniorinaisten lyhytohjelmakilpailun seitsemänneksi 48,26 pisteellä. Pelkonen joutui kuitenkin keskeyttämään kilpailun loukkaantumisen vuoksi. Petra Palmio luisteli seniorinaisten kokonaiskilpailun sijalle 17 pistein 107,95. Anna Bergström luisteli juniorinaisten sarjan pronssille 131,84 pisteellä. Seniorimiesten kokonaiskilpailussa Arttu Juusola luisteli sijalle 11 pistein 119,02 ja Lauri Lankila, sijoitus oli 12:s 106,74 pisteellä.

Trophée Métropole Nice Côte d’Azur -kilpailun tulokset.


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024