Kilpailutiedotteet

Grand Prix Espoo: Parien lyhytohjelma

Taitoluistelun Grand Prix Espoo käynnistyi perjantaina Espoo Metro Areenalla.

Pariluistelun lyhytohjelman kärkipaikkaa pitävät Italian Rebecca Ghilardi ja Filippo Ambrosini. Queenin musiikkiin tehty lyhytohjelma tuotti parille uuden ennätyksen 67,31. Toiseksi sijoittui Yhdysvaltojen Anastasiia Smirnova-Danylo Siianytsia. Ukrainalaistaustaiset luistelijat saavuttivat niin ikään oman ennätyksensä 63,01.

– Me todella nautimme esiintymisestä tänään. Haluamme saavuttaa tavoitteemme ja päästä Grand Prix -finaaliin. Huomenna on vielä työ tehtävänä, joten yritämme parhaamme, sanoivat italialaiset.

Suomella ei ole omaa edustajaa pariluistelussa, mutta Saksaa edustava Alisa Efimova on suomalaissyntyinen. Lappeenrannasta kotoisin oleva Efimova sijoittui parinsa Ruben Blommaertin kanssa neljänneksi. Vasta ensimmäistä kauttaan yhdessä kilpaileva pari oli varsin tyytyväinen suoritukseensa, vaikka soolokolmoishypyissä tulikin virhe. Pari koki epäonnea kuukausi sitten Skate Canadan GP-osakilpailussa, jonka lyhytohjelmassa Efimova loukkasi lonkkansa. Pari joutui tuolloin keskeyttämään kilpailun.

– On aina ihana tulla kilpailemaan Suomeen. Minulle on henkisesti helppo tulla tänne, kun tunnen ihmiset ja paikat, Efimova iloitsi suorituksensa jälkeen.
– Minulla on hyvä mieli, kun hänellä (Alisalla) on kaikki hyvin, Blommaert täydensi.

Saksaa edustava pari on vain 0,13 pistettä jäljessä kilpailussa kolmantena olevaa Georgian Anastasiia Metelkinaa ja Daniil Parkmania.

http://www.isuresults.com/results/season2223/gpfin2022/


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024