Uutiset

Uusia työntekijöitä Suomen Taitoluisteluliittoon

Minna Ferneliuksen lähes 15 –vuotinen taitoluisteluliittoura loppuu helmikuun alussa. Hänen tilalleen liiton talous- ja toimistopäälliköksi on 2.1.2023 alkaen palkattu espoolainen Miia Hjerp. Miia on työskennellyt talousasioiden parissa jo kahden vuosikymmenen ajan mm. JM Tiedolla ja CRM-servicellä.  Jäähallit ovat tulleet hänelle tutuiksi lasten muodostelmaluisteluharrastusten myötä. Lisäksi hän on ollut mukana seuratoiminnassa mm. joukkueen rahastonhoitajana ja huoltajana. 

– Olen todella iloinen päästessäni nyt yhdistämään ammatillisen osaamiseni lajiin, joka on erittäin lähellä sydäntäni, kertoo Miia.   

Teemu Hintikka puolestaan aloitti 2.1.2023 liiton seuratoiminnan kehittäjänä Mira Korpisen siirryttyä joulukuun alussa toisen työnantajan palvelukseen. Teemu on kotoisin Jyväskylästä, josta hän muutti kuusi vuotta sitten korkeakouluopintojen ja urheilu-uran vuoksi pääkaupunkiseudulle valmistuen Helsingin yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi. Hän on työskennellyt usean eri taitoluisteluseuran organisaatioissa, viimeisimpänä Espoon Jäätaitureiden päätoimisena valmentajana ja kilpailukoordinaattorina. Hänen urheilu-uransa muodostelmaluistelijana kesti yli viisitoista vuotta, joista viimeisin edustus oli SM- seniorijoukkue Lumineersin riveissä Espoossa. 

  – Odotan jo innolla pääsyä mukaan Taitoluisteluliiton työtiimiin, ja aloittamaan yhteistyön taitoluisteluseurojen henkilöstön kanssa, iloitsee Teemu.

Mila Kajas-Virtasen siirryttyä uusiin haasteisiin puolitoista vuotta kestäneen työvapaansa jälkeen joulukuussa 2022, liiton viestintä- ja markkinointipäällikön sijaisuutta hoitaneen Salla Mäkelän työsuhde vakinaistettiin 2.1.2023 alkaen.  

Samalla kun toivotamme uudet työntekijät tervetulleiksi liittoon, kiitämme sydämellisesti Milaa, Minnaa ja Miraa kaikesta siitä, mitä olette lajin ja seurojen eteen uranne aikana tehneet. Onnea ja menestystä uusiin haasteisiin! 


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024