Kilpailutiedotteet

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis jäätanssin EM-pronssille

Taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut huipentuivat lauantaina jäätanssin vapaatanssiin.

Suomen Juulia Turkkila, 28, ja Matthias Versluis, 28, pitivät upeasti rytmitanssin jälkeisen kolmannen sijansa yhteispistein 198,21. Pari ylti ennätyspisteisiinsä sekä rytmi- että vapaatanssissa.

Lyyrisen kaunis Schubertin musiikkiin luisteltu vapaatanssi sujui erittäin laadukkaasti ja hurmasi kotiyleisön, joka puhkesi valtavaan huutomyrskyyn pronssin varmistuttua.

– Kun yhdistelmänostossa yleisön kannustus kiihtyi, tuli sellainen vau. Kun ohjelman loppupuolella alkoi olla jo vähän hapoilla, yleisöstä sai lisää energiaa ja voimaa, Turkkila hehkutti. 

– Me nautimme joka hetkestä ja annoimme kyllä kaikkemme, Versluis iloitsi.

– Tämä on vasta alkua. Pari vuotta sitten emme olisi osanneet kuvitella vielä mitalia. Tämä on ollut unelmamme ja nyt menemme kohti uusia tavoitteita, Turkkila jatkoi.

Edellisen kerran suomalainen jäätanssipari on ollut mitaleilla EM-kilpailuissa vuonna 1995, kun Susanna Rahkamo ja Petri Kokko voittivat Euroopan mestaruuden Saksassa.

Turkkilan ja Versluisin sijoitus tuo Suomelle seuraaviin EM-kilpailuihin toisen maapaikan jäätanssiin. Vuoden 2024 Euroopan mestaruuskilpailut käydään Budapestissa Unkarissa.

Jäätanssin Euroopan mestaruudesta käytiin tiukka kilpailu, jonka veivät Italian Charlene Guignard ja Marco Fabbri. Parin intensiivinen ohjelma toi italialaisille pisteet 210,44.

– Matkamme mestaruuteen on ollut pitkä ja haastava. Nyt suuri unelmamme toteutui, Fabbri tunnelmoi.

Iso-Britannian pari Lilah Fear ja Lewis Gibson jäi niukasti hopealle pistein 207,89.

Taitoluistelun EM-kilpailut päättyvät sunnuntaina Espoo Metro Areenalla klo 15.30 alkavaan loppunäytökseen.

Taitoluistelun EM-kilpailujen tulokset: http://www.isuresults.com/results/season2223/ec2023/

Kuvassa Juulia Turkkila ja Matthias Versluis
Kuva: Antti Lehto


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024